lauantai 4. maaliskuuta 2017

19. Suurkaupunkilaiselämää

 
Seuraavina päivinä kaikki tuntui kuin unelta ─ kuin iloiselta, hauskalta unelta, josta ei ollut tarpeen herätä. He olivat yhä unelmiensa matkalla, ja silti äiti ja isä olivat läsnä pelkästään Gracea varten, ja päivät olivat täynnään pelkkää puhdasta hauskuutta.

Felix ja Ruth olivat järjestäneet itselleen vapaata omista töistään niin paljon kuin voivat esitelläkseen heille Berliiniä, joka selvästi oli molemmille hyvin rakas. Välillä ihailijat pysäyttelivät heitä, mutta Ruth sanoi iloitsevansa siitä, ettei lehtikuvaajia nyt pyörinyt ympärillä ”riesaksi asti”, kuten joskus, ”sillä minä epäilen, tahdotteko te antaa haastatteluja saksan kielellä, vaikka sitä niin hyvin osaattekin!”

Lausahdus johtui siitä, että paitsi isän, myös äidin kielitaito oli herättänyt suurta ihmetystä. Äiti totesi nauraen ”seminaarin oppien tulevan vihdoin hyötykäyttöön”, kun hän hiukan kankeasti mutta aivan ymmärrettävästi tilasi koko seurueelle teetä maidon kera hotelli Adlonissa. Tosin Felix huomautti silmää iskien, että ”on sinun saksantaidostasi muistaakseni ollut iloa aiemminkin”, jonka jälkeen äiti nimitti häntä rääväsuiseksi hunniksi, ja Ruth alkoi nauraa, eikä kukaan tietystikään selittänyt Gracelle ja Millylle mitään. Siihen nämä tosin alkoivat tottua, sillä kaikki aikuisten kummalliset huomautuksetkin olivat aivan kuin osa Berliinin viehätystä.

He kävelivät Unter den Lindenillä kukkivien lehmusten ja pähkinäpuiden alla ja joivat suklaata kahviloissa. He piipahtivat muotiliikkeissä, rauhoittuivat kirkkojen mahtavien kupolien suojassa ja ihastelivat gallerioissa esiteltyä taidetta. He matkustivat junalla Potsdamiin ja viettivät ihmeellisen päivän sen romanttisten linnojen ja puutarhoiden keskellä.

Eräänä päivänä he tekivät retken puistoon, jota sanottiin Eläintarhaksi ja josta Archie oli lähettänyt kuvia Berliinissä ollessaan, ja toisena päivänä aivan oikeaan eläintarhaan, jossa isä opetti Gracea valokuvaamaan ennalta-arvaamattomasti liikkuvia eläimiä.

-Ethän sinä ole nauranut minun kuvilleni? Grace uskaltautui kysymään saatuaan uskoakseen lähestulkoon selkeän kuvan karhulinnan asukkaista.

Isä hymyili, mutta lempeästi.

-Ei minulla ole varaa nauraa, hän sanoi. -Näkisitpä, minkälaisia harhalaukauksia otin itse, kun aikoinaan aloin opetella valokuvausta! Mutta minä olen oppinut kuvaamalla, ja niin opit sinäkin. Sen tähden halusin, että saat ensiksi kameran ja vasta sitten valokuvausoppaan. Kokemus on paras opettaja, kirja voi olla siinä vain tukena.

Berliinin kauneutta hiukan rumensivat helmikuussa palaneen valtiopäivätalon rauniot, joita ei ollut vielä kokonaan saatu raivatuksi. Gracen mieleen pahanhajuinen palopaikka raivaustöineen toi liian selvästi edellissyksyn ja tohtorilan palon, eikä hän tahtonut mennä lähellekään. Yhtä ikävää oli se, että välillä isä ja Felix ja Charlie-setä puhelivat keskenään ja näyttivät totisilta, ja silloin he puhuivat politiikkaa ja sotamuistoja muuta ikävää, eikä sitä jaksanut kukaan kuunnella. 

Mutta kaikkineen oli valtavan hauskaa lomailla, kun aikuisetkin olivat aivan toisenlaisia kuin kotona, enimmäkseen pelkästään hyvällä tuulella ja hilpeitä. Eräänä päivänä isä ja Charlie-setä ja Baedeker lyöttäytyivät yhteen ja tekivät listan kaupungissa olevista mahtimiesten patsaista. Aina kun Grace ja Milly heidän päiväkävelyillään löysivät jonkun listalla olevista herroista, tytöille tarjottiin jäätelöä ─ vaikka näiden harmiksi ei melkein Blumenthalien kotiovella seisovaa Schilleriä kuulemma saanut laskea mukaan joka kerta, kun sen ohitti.

Yhtenä iltana Ruth otti tytöt mukaan mennessään yleisradioon esiintymään, ja he istuivat hiirenhiljaa valvomossa ja kuuntelivat laulajia ja lausujia ja kuunnelmaa, josta he tosin eivät paljonkaan ymmärtäneet, mutta jossa Ruth oli mukana. Toisena iltana Felix oli varannut kaikille liput sinfoniakonserttiin, ja vaikka Grace salaa totesi pitävänsä enemmän niistä schlagereista eli iskusävelmistä, joita kahviloissa soitettiin, hän ei sanonut mitään nähdessään, miten onnellisena äiti sulki silmänsä keskittyäkseen musiikkiin, ja miten isä ei katsonut ollenkaan orkesteria vaan pelkästään äitiä siinä katsomon hämärissä. Koskahan äiti oli viimeksi ollut missään ulkona ─ ellei naisyhdistyksen lounaita tai seurakunnan tilaisuuksia laskettu? Saati isä, joka ei koskaan tehnyt mitään muuta kuin työtä!

Milloin vain ehtivät, Milly ja Grace ottivat tavakseen saattaa Blumenthalin lapset kouluun ja mennä näitä vastaan sekä aamiaistunnin alkaessa että koulun iltapäivällä päättyessä. Tytöistä oli mukava kiirehtiä pitkin katuja, jotka kävivät tutuiksi, aivan kuin olisivat olleet aitoja berliinittäriä. Ja ennen kaikkea heistä oli hauska nähdä Maryn ja Benin ja Annin ilo, kun näiden ei tarvinnut pelätä kiusantekoa koulumatkalla, sillä pahasuiset lyseolaispojat tuntuivat sentään vähän kunnioittavan Gracea ja Millyä.

-Se johtuu siitä, että me olemme jo oikeastaan aikuisia, Milly uskoi.

Mutta melkein yhtä hauskaa oli vain olla ”kotona”, kuten he pian alkoivat nimittää ylimmän kerroksen asuntoa Gendarmenmarktin laidalla. Äiti ja Rose-täti eivät lakanneet ihailemasta modernia keittiötä, jossa oli jääkaappi ja kone, joka pesi astiat, vaikka sitä käytettiin kuulemma vain suurimpien juhlien jälkeen. Jostakin syystä tuon astianpesukoneen mainitseminen sai äidin ja Ruthin aina katsomaan toisiaan oudosti hymyillen.

Tyttöjä eivät tosin kiinnostaneet Ruthin kuvaukset siitä, missä kunnossa he olivat asunnon ostaneet pian naimisiinmenonsa jälkeen ja mitä korjaustöitä oli tehty silloin ja missä tapettia oli korjattu myöhemmin, mutta vanhemmat jaksoivat kysellä ja keskustella tällaisestakin turhuudesta. Ja joka tapauksessa ateriat ruokasalin suuren pöydän ympärillä olivat niin hauskoja, että Milly toivoi voivansa ”syödä vieläkin useammin”.

Heistä oli ihmeellistä nukkua työhuoneessa, joka oli aivan erilainen kuin isoisän työhuone kaukana Glen Longissa tai Koivurannan myymälän takahuone tai Charlie-sedän vastaanottohuone Ballachulishissa. Tytöillä oli lupa tutkia huoneessa kaikkea muuta, mutta ei koskea mihinkään, mikä oli kirjoituspöydällä, sillä Felix oli pinonnut siihen käsikirjoitusehdotuksia ja filmikeloja, ja vain hän tiesi, miten niiden piti olla ja missä kohdin hän oli menossa niiden lukemisessa.

Tässä huoneessa oli jonkin verran kirjoja, mutta vielä enemmän käsikirjoituskansioita ja elokuvapalkintoja ja valokuvia elokuvastudiolta kuuluisine filmitähtineen. Katonrajassa oli aivan kuin leveä rullakaihdin, josta saattoi vetää alas valkokankaan, ja kaapissa Felixillä oli kannettava elokuvakone, jotta hän saattoi tarvittaessa katsella keskeneräisiä filmejä kotona.

Ihmeellisin kaikista esineistä oli hyllyssä oleva vieraskirja kaikkine kuuluisuuksien nimikirjoituksineen. Siinä oleva Charles Chaplinin nimikirjoitus sai Gracen ja Millyn aivan häkeltymään, ja Mary vietti voittoisia hetkiä saadessaan kertoa isoille ”serkuilleen”, millainen tämä maailmankuulu koomikko oli ollut vieraillessaan edellisenä talvena Berliinissä ja tullessaan heille päivälliselle, sillä Felix oli tutustunut Chapliniin käydessään usein Yhdysvalloissa.

Oli hauskaa auttaa ”serkkuja” läksyissä, sikäli kuin se kielen puolesta onnistui, ja leikittää pikku Danielia, ja keskustella elokuvista ja kirjoista Maryn kanssa, joka piti itseään jo nuorena neitinä, olihan hänen bnei mitsva -juhlansakin takanapäin.

Oli hauskaa pujahtaa keittiöön, sillä vaikka Brigitta ei puhunut englantia kuin muutamia sanoja, hän oli nuori ja iloinen ja keksi heille aina jotakin mukavaa puuhaa, kuten pikkuleipien leipomista tai kukka-asetelmien tekoa. Joskus hän jopa salli tyttöjen mennä omaan huoneeseensa keittiön taakse ja näytti heille valokuviaan ja sieviä posliinisia koriste-esineitään, ja joskus hän toi heille karamelleja, kun hän oli ollut vapaana iltapäivänään tapaamassa erästä Hansia, joka osti seuralaiselleen aina runsaasti makeisia.

-Me pelkäämme kaikki kuollaksemme sitä hetkeä, kun Hans saa kootuksi kyllin rohkeutta ja kosii, Ruth valitti äidille. -Mihin me joudumme ilman Brigittaa! Hän tuli meille, kun Benjamin syntyi, ja osaa lukea minun ajatuksenikin.

Kaikkein jännittävintä vierailussa olikin juuri tavallinen arki. Että he saivat nähdä, miten Blumenthaleilla todella elettiin ─ asioita, joista uteliaimmatkaan kuvalehdet eivät tienneet kirjoittaa! Ajatella, että lapset kiistelivät huoneensa siivoamisesta ja saivat toisinaan huonoja numeroita kokeista, kuten missä tahansa! Ja että se filmisankari, jonka hymy valkokankaalla sai naiset edelleen pyörtyilemään katsomoissa, oli puolisolleen arkisesti Fix, joka viihtyi kotosalla parhaiten venyneessä villapaidassa ja kuluneissa samettihousuissa ja jolla oli paha tapa levittää papereitaan ruokasalin pöydälle! Ja että tähtinäyttelijätär saattoi tulla aamiaispöytään papiljotit hiuksissaan, jos hänellä oli sinä päivänä kuvaus, ja ennen studiolle lähtöä kirjoittaa viikon ruokalistaa Brigittaa varten, kuin kuka tahansa perheenäiti!

-Minä luulin, että he vain juhlivat koko ajan, Milly sanoi vähän järkyttyneenä tavattuaan Ruthin Rose-tädin ja äidin kanssa salin mukavasta sohvaryhmästä rupattelemassa ja ─ mikä serkkua oli järkyttänyt ─ parsimassa Benjaminin sukkia.

-Ei kukaan jaksa juhlia koko aikaa, Grace huomautti, vaikka hänkin oli tästä paljastuksesta mykistynyt. Olisi luullut, että Blumenthaleilla oli ollut rahaa ostaa vaikka krossi sukkia!

Ruth, jonka korviin tämä keskustelu jotakin kautta päätyi, vain nauroi ja kertoi kasvaneensa sota-aikana ja oppineensa, ettei mitään käyttökelpoista pidä heittää pois, jos sen voi korjata, ”oli sitten kyse avioliitosta tai sukista”. Ja taas hän katsoi äitiin sillä tavalla oudosti, ja Grace pyöritteli silmiään. Hän ei ollut koskaan pitänyt sota-aikaa erityisen jännittävänä, mutta ilmeisesti eräät eivät väsyneet sen muisteluun.

Tyttöjen lohduksi he pääsivät kuitenkin näkemään myös vähemmän arkista puolta Blumenthalien elämästä. Eräänä päivänä nimittäin Ruth ja Felix kovasti pahoitellen sanoivat, että he joutuisivat olemaan illalla poissa, koska heidän oli pakko käydä näyttäytymässä eräissä juhlissa.

-Friedrich Schumann on yksi yhtiön parhaista sijoittajista, Felix selitti. -Jos hän ottaisi nokkiinsa ja sulkisi rahahanat, minä saisin siirtyä lakaisemaan katuja, ja olen siinä aika huono.

-Tietysti te menette, isä sanoi. -Jos Brigitta pystyy tavallisesti poissaollessanne huolehtimaan neljästä lapsesta, meitä on nyt viisi aikuista paimentamassa kuutta lasta, joten uskon meidän jotakuinkin selviävän.

-Et kai sinä laske meitä lapsiksi, isä? Grace huusi moittivasti. -Milly ja minä olemme kuudentoista!

-Tietysti lasken, isä virnisti. -Kun te täytätte neljäkymmentä, voimme ryhtyä keskustelemaan asiasta.

-Isäsi puhuu omiaan, Felix paljasti ja iski silmää Gracelle tuttavallisuudella, joka sai tämän toivomaan, että Maisie Armstrong olisi ollut näkemässä. -Ei se siitä parane! Kun minä menen käymään vanhempieni luona, äiti muistaa aina kysyä, syönkö tarpeeksi ja käytänkö kalosseja sateella. Ja minä täytin neljäkymmentä helmikuussa!

Myöhemmin illansuussa Anneliese tuli juosten työhuoneeseen, jossa Grace ja Milly järjestelivät senpäiväisiä ostoksiaan. He olivat äitiensä kanssa löytäneet edullisen paperikaupan ja saaneet kumpikin ympäripuhuttua itselleen hiukan taloudellista tukea ruusunkuvilla koristeltuihin kirjepaperilehtiöihin, malakiittisiin paperipainoihin ja siroihin täytekyniin ─ joista osa tietysti menisi tuliaisiksi, kuten he vakuuttivat.

-Tulkaa! Anni huusi tohkeissaan. -Tulkaa katsomaan, kun äiti pukeutuu!

Kutsu tuntui tytöistä varsin oudolta, sillä kummankaan kotona ei ollut tapana mennä suorastaan katsomaan kenenkään pukeutumista. Mutta Anni tarttui heidän molempien käsivarteen ja lähti kuljettamaan heitä vanhempiensa makuuhuoneeseen kuin tarmokas pieni hinaaja.

Makuuhuoneen vieressä oli suurehko pukeutumishuone, jossa oli Ruthin peilipöytä ja rivikaupalla vaatetankoja ja kenkätelineitä. Toistaiseksi Grace ja Milly olivat saaneet vain kurkistaa sinne, koska huone oli kiellettyä aluetta myös perheen omilta lapsilta, mutta kaikki läikehtivä silkki ja sametti ja niiden ympärillä leijuva ylellinen tuoksu oli saanut heidät aivan hurmioitumaan.

Mary, Ben ja Dan jo istuivat selvästikin luvallisesti rivissä sirolla divaanilla pukeutumishuoneen seinänvierellä niin hiljaisina, että Milly ja Gracekin vaistomaisesti vaikenivat asettuessaan heidän viereensä. Nyt he ymmärsivät, mitä Anni oli tarkoittanut. Ruthin valmistautuminen juhliin oli totisesti näkemisen arvoista.

Ruth istui peilipöytänsä ääressä alushameisillaan ja ohut kirjottu kimono harteillaan ja suihkautti juuri jotakin hyvin kalliilta tuoksuvaa iholleen pienestä kristallisesta pullosta. Hän oli vetänyt froteisella pannalla hiukset pois kasvoiltaan ja alkoi ehostautua. Harras yleisö seurasi hiirenhiljaa, miten hän levitti sormenpäillään iholleen ohutta voidetta ja sen kuivuessa otti esiin useampia pieniä rasioita. Yhdessä niissä oli samanlaisia väripalasia kuin Gracen vesiväreissä, mutta nämä olivat sittenkin erilaisia, sillä Ruth siveli niitä pienellä siveltimellä ja levitti sitten varovasti väriä silmäluomiinsa. Hän käytti vuorotellen useampaa väriä ja sai aikaan ihmeellisiä varjostuksia, joiden ansiosta hänen vihreät silmänsä suorastaan loistivat.

Sitten hän otti esiin pienen värikynän ja piirsi varmalla kädellä mustat viivat aivan silmäripsiensä juureen. Toisesta rasiasta hän hankasi mustaa väriä taas uuteen pikkuiseen harjaan ja tuputti sitä ripsiinsä, joista tuli huikean pitkät ja tummat. Sen jälkeen hän hipaisi aavistuksen verran punaista väriä poskipäihinsä, täsmälleen oikeaan kohtaan, jotta se näytti yhtä aikaa luonnolliselta ja tyylikkäältä. Puuteroituaan kevyesti kasvonsa hän otti taas esiin kynän, tällä kerralla punaisen, ja rajasi huulensa kokeneesti, ilman ainoatakaan virheliikettä. Viimeiseksi hän täytti rajauksen punaisella värillä jälleen uudesta rasiasta ja taputteli ylimääräisen huulimaalin pois ohueen kasvopaperiin.

Tämän jälkeen Ruth veti pannan pois hiuksistaan ja otti esiin piippaussakset ─ mutta nämä olivat sähkökäyttöiset, eivät liedessä kuumennettavat, kuten äidillä. Ruth kävi läpi tukkansa rauhallisin ja varmoin liikkein, ja rauta jätti jälkeensä säännölliset, silkkiset laineet, joilla lampunvalo kimalsi.

Saatuaan hiuksensa kiharretuiksi ja asetelluiksi Ruth laittoi käsiinsä ohuet puuvillahansikkaat. Sitten hän veti sievästä pahvirasiasta esiin silkkisukan, niin unelmanohuen, että se melkein leijui ilmassa. Grace tajusi lähes pidättävänsä hengitystään, kunnes sukka oli jalassa ilman yhtään silmäpakoa ja kiinnitetty sukkanauhalla, joka ei ollut lainkaan sellainen ruma vaaleanpunainen kuminauha kuin hänen hameensa suojissa, vaan valkeaa pitsikoristeista satiinia.

Kun toinenkin sukka oli onnellisesti jalassa, Ruth riisui puuvillahansikkaat, kääntyi ja sanoi:

-Kas niin, Mary, tuotko sinä äidin puvun. Otan sen harmaan.

Harmaan! Mary, joka loikkasi innoissaan suorittamaan tätä kunniatehtävää, nouti eräältä tangolta jotakin, jota Grace ei aluksi kyennyt edes hahmottamaan, mutta harmaa se ei totisesti ollut. Kun Ruth sitten pudotti yltään kimononsa ja Maryn avulla varovasti astui vaatekappaleeseen, Grace tajusi, että se oli iltapuku ─ jotakin sellaista materiaalia, jota ei varmasti kotona Armstrongin kaupassa myyty. Puku oli Ruthin yllä kuin sulaa hopeaa, ja pitkä ja solakka Ruth itse se yllään kuin antiikin patsas. Kaulus laskeutui vesiputouksen lailla alas, olkapäät ja käsivarret jäivät paljaiksi ja samoin melkein koko selkä, kun Anni sai luvan vetää kiinni iltapuvun vetoketjun. Puku oli ─ no niin, se oli täsmälleen sellainen, joita Grace oli nähnyt vain lehtikuvissa filmitähtien yllä.

Ruth oli juuri pujottamassa jalkaansa hopeanvärisiä kenkiä, kun Felix tuli sisään. Tämä oli pukeutunut makuuhuoneen puolella ja ilmaantui nyt paikalle smokingissa, mutta vielä ilman takkia ja solmuke kaulassa roikkuen. Niinkin hän oli aivan sanoinkuvaamattoman komea, ja Milly nipisti Gracea käsivarresta. Tytöt kotona eivät uskoisi, kun he kertoisivat.

-Gelibteh, voisitko…

-Sinä saisit opetella tämän itse, Ruth sanoi tarttuessaan solmukkeeseen. Hän pyöräytti siitä rusetin niin taitavasti, että se näytti aivan taikatempulta, mutta Felix nauratti lapsia vääntelemällä kasvojaan kuin olisi muka ollut tukehtumassa, kunnes Ruth oli läimäyttävinään häntä poskelle. -Ole ihmisiksi!

-Kiitos, gelibteh. Felix otti vaimoaan niskasta ja veti lähemmäksi aikoen suudella häntä, mutta Ruth työnsi miehen luotaan.

-Mene tiehesi, sinä pilaat minun kampaukseni ja make-upini!

Nauraen Felix vetäytyi takaisin makuuhuoneeseen, ja Ruth sulki kenkiensä soljet. Sitten hän poimi korurasiastaan raskaat, riippuvat hopeiset korvakorut ja samaa tyyliä olevan rannekorun. Hän pujotti korvakorujen koukut korvalehdissään oleviin pieniin reikiin, mutta ennen rannekorun kiinnittämistä veti käsiinsä pitkävartiset hansikkaat, jotka oli ommeltu samasta ihmeellisestä kankaasta kuin puku.

-Etkö sinä laita mitään kaulakorua? uskaltautui Grace kysymään.

-En, se olisi liikaa tämän kauluksen kanssa. Joskus vähemmän on enemmän, Ruth sanoi hymyillen.

Gracesta se kuulosti kummalliselta. Jos hänellä olisi tuollaisia koruja, hän ripustaisi ne kaikki kaulaansa!

Mutta toisaalta Ruth oli silmiähivelevän tyylikäs oudossa yksinkertaisessa ylellisyydessään noustessaan vihdoin peilipöydän äärestä. Eikä hän välittänyt vähääkään make-upinsa tuhriutumisesta tullessaan divaanin luo ja suudellessaan heitä kaikkia vuorotellen, joskin Mary huomasi viime tingassa Danielin puristaneen koko ajan nyrkissään suklaanamua ja ehti viime hetkessä tarttua pikkuveljensä käteen, ennen kuin tämä pyyhki sen äitinsä hameenhelmaan.

-Tulehan, gelibteh, sanoi Felix samassa ovenraosta. -Soitin jo auton.

Ruth meni halliin, ja he kaikki seurasivat häntä kuin jokin hovisaattue. Felix, joka oli nyt valmis päällystakkia myöten, auttoi hänen ylleen lyhyen puoliturkin, vaikka ulkona oli täysi kevät. He molemmat olivat niin hienoja ja tyylikkäitä ja arvokkaita, että Gracen oli suorastaan vaikeata hengittää. Oliko tämä se sama Ruth, joka oli asunut kymmenen vuotta Koivurannan pikkuisessa kamarissa ja leikkinyt heidän kanssaan!

Mutta samassa Ruth ja Felix kääntyivät ja muuttuivat hetkeksi aivan tavallisiksi vanhemmiksi, jotka vannottivat lapsiaan tottelemaan aikuisia ja käyttäytymään sievästi ja sanoivat Brigittan tietävän, minne piti soittaa, jos jotakin tapahtuisi. Aivan kuin isä ja äiti, kun nämä lähtivät joskus iltaisin kahdestaan kylään! Vaikka he olivat niin kuuluisia! Ja tällä kertaa Gracen oli aivan pakko nipistää Millyä käsivarresta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti