tiistai 7. maaliskuuta 2017

22. Tangoharjoitusta

 
-Sinä olet sukua, Milly kuiskasi ja tönäisi Gracea.

-Enkä ole! tämä suhahti vastaan, mutta joutui töytäisyn vuoksi pakostakin ottamaan askeleen eteenpäin säilyttääkseen tasapainonsa.

-Hienoa, sanoi Felix hymyillen ja ojensi kätensä.

Äiti ja Rose-täti olivat istuutuneet sohvaan, äidillä pikku Daniel sylissään, ja isä ja Charlie-setä lepotuoleihin, aivan kuin katsomaan hyvää teatterinäytöstä. Tosin äidin tiukka ilme kertoi hänellä olevan epäilyksiä tämän esityksen laadun suhteen. Samassa Ruth tuli huoneeseen ja pujahti istumaan äidin ja tädin väliin.

-Voi, tämähän on kuin kauan sitten Koivurannan eteisessä! hän huudahti nauraen. -Kuka olisi uskonut, että niiden oppien pohjalta tanssitaan vielä elokuvissa!

Grace olisi tuhannesti mieluummin ollutkin Koivurannan eteisessä isän opetettavana, kuten Ruth nuorena tyttönä, sen sijaan että yritti painaa mieleensä, mitä Felix selitti tangon perusteista ja rytmistä. He kokeilivat muutamia askeleita ilman musiikkia, ja Felix rypisti vähän kulmiaan.

-Sinun pitää olla lähempänä, hän sanoi. -En minä pure!

Grace koetti vastahakoisesti tulla vähän lähemmäs. Hän oli yhtäkkiä kiusallisen tietoinen Felixin komeudesta ja oikeassa sukassaan olevasta silmäpaosta, jonka oli juuri sisään tullessaan havainnut, vaikkei ymmärtänyt itsekään, mitä tekemistä näillä kahdella asialla oli toistensa kanssa. Useammat naiset ympäri maanosan olisivat vaikka tappaneet päästäkseen Felix Blumenthalin käsivarsille, mutta Grace parka vain mietti epätoivoisesti keinoa päästä pakenemaan. Ja hän kun oli luullut selviävänsä elämänsä loppuun niillä askeleilla, joita oli niin suurella vaivalla ja vastuksella onnistunut oppimaan seurakunnan tanssitunneilla!

-Grace, tangossa liikutaan pehmeästi, siinä on antautumista ja intohimoa, Felix sanoi, eikä Grace tohtinut katsoa äidin ilmettä. -Koeta nyt hiukan rentoutua, tyttö! Sinähän olet jäykkä kuin ─ Ruth, das Schüreisen?

-Hiilihanko, Ruth auttoi huvittuneena. -Älä kiusaa häntä, Fix! On kauheata, kun me kaikki tuijotamme.

-Jos me lupaamme sulkea silmämme? isä ehdotti, ja kaikki nauroivat, jopa pikku Daniel, vaikka Gracen mielestä ajatus ei ollut hullumpi.

-Kuulehan, tyttöseni. Felix irrotti kätensä hänen ympäriltään, tarttui häntä sensijaan olkapäistä ja kumartui niin, että hänen mustat silmänsä olivat Gracen silmien tasolla. Tällä tavalla Felix varmaankin neuvoi näyttelijöitä silloin, kun oli elokuvassa ohjaajana, pakotti katsomaan silmiinsä ja kuuntelemaan sanojaan eikä ajattelemaan mitään muuta. -Tietystikään tämä tilanne ei ole kauhean miellyttävä, enkä minä taatusti ole sellainen tanssittaja, jonka sinä tahtoisit. Mutta koeta kuvitella tähän joku kaksikymmentä vuotta nuorempi kavaljeeri ─ varmasti osaat ajatella jotakuta, eikö niin?

Grace parka! Hän ei ollut itsekään aivan varma siitä, ketä ajatteli, mutta tunsi punastuvansa.

-No nyt! Felix sanoi ihastuneena. -Ajattele häntä äläkä mitään muuta ja anna minun viedä. Charlie, veivaatko gramofonin? Kiitos.

Musiikki alkoi soida, tulinen, rytmikäs musiikki. Grace koetti noudattaa kaikkia neuvoja, ajatella jotakuta ─ vaikka edelleenkään hän ei ollut täysin varma kohteesta ─ ja pitää mielessään Felixin näyttämät askeleet ja olla rento ja vietävissä. Mutta hän tajusi vain koko ajan muistelevansa, mitä hiilihanko olikaan saksaksi, ja jokainen käännös, jokainen Felixin askel tuli hänelle täytenä yllätyksenä, niin että hän tunsi itsensä jauhosäkiksi, jota retuutettiin minne sattuu.

Levy ei ehtinyt edes soida loppuun asti, kun Felix pysähtyi.

-Uuden asian oppimisessa monta kertaa se auttaa, että muistaa taukoja pitää, hän sanoi lempeästi. -Aivot ehtivät oppimaansa ikään kuin käsitellä, niin että seuraavalla kerralla se sujuukin ─ no, kuin tanssi!

-Eikä suju, Grace mutisi ja toivoi, ettei hänen äänensä värähtäisi. Miten kauhean noloa! Vielä nolompaa kuin se, kun hän oli törmäillyt tanssitunnilla seurakuntasalissa ympäriinsä Ted Coburnin parina, sillä olihan tuhannesti kauheampaa olla kömpelö Felix Blumenthalin kuin jonkun Ted Coburnin kanssa!

-Höpsis! Sinä vielä opit. Felix nosti hänen leukaansa ja pakotti hänet taas katsomaan itseään silmiin. -Minä lupaan, että sinä opit. Olisitpa nähnyt Ruthin, kun kuvasimme hänen ensimmäistä filmikohtaustaan!

-Voi, se oli hirmuista! huusi Ruth, joka selvästi heti tajusi, mihin Felix pyrki. -Se oli Illallinen sinisessä talossa, jossa Felix oli vastanäyttelijäni, ja kohtaukset kuvattiin aivan sekavassa järjestyksessä, kuten aina tehdään, vaikken minä sitä silloin ymmärtänyt. Luulin saavani edetä käsikirjoituksen mukaisesti, kuten teatterissa, ja päästä rauhassa sisälle rooliin. Mutta yhtäkkiä minulle sanottiin, että kuvaisimme ensin puolivälin rakkauskohtauksen, jossa minun piti antaa Felixin suudella itseäni ─ me olimme olleet naimisissa silloin pari vuotta ja Marykin oli jo syntynyt, joten olimme suudelleet jokusen kerran sekä kahden kesken että ihmisten nähden, mutta kun minun piti antaa suudella itseäni studiossa ─ siinä oli kamera melkein kiinni meissä ja kirkkaat valot ja kaikki ne ihmiset tuijottamassa ─ ja mitä minä tein!

-Mitä sinä teit? Milly kysyi ihastuneena.

Ruth katsoi häneen synkästi.

-Aloin itkeä ja peitin kasvot käsiini ja kieltäydyin näyttäytymästä.

-Älä narraa! Milly taputti käsiään, ja Daniel kiljui riemusta äidin polvella.

-En minä narraa. En ole koskaan elämässäni hävennyt niin paljon. Rooliin oli ajateltu ensiksi aivan toista tyttöä, koska minä vasta opettelin elokuvanäyttelemistä, mutta Felix oli saanut puhuttua Wilhelmin ympäri, filmin ohjaajan siis, sillä Fix tahtoi antaa minun kokeilla tositilanteessa ja ajatteli Illallisen tarinan olevan helpon ─ ja sitten minä käyttäydyin kuin mikäkin viktorianaikainen ikäneito!

-Saattaa olla, sanoi Felix kuin muka puoleksi itsekseen, -etten minäkään ole koskaan niin paljon hävennyt. Saattaa myös olla, että kesti aika kauan, ennen kuin seuraavan kerran puutuin Wilhelmin näyttelijävalintoihin. Onneksi hän jäi pian eläkkeelle.

Grace koetti hymyillä muiden nauraessa. Oli kauhean kilttiä puhua tuollaisia, vaikka tietysti hän käsitti, ettei hänen täydellisellä kömpelyydellään tangon askelissa ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Ruth oli hämmentynyt ensimmäisen elokuvansa kuvauksissa.

-No, jatkoi Ruth, -minut saatiin vihdoin rauhoitettua ja kohtaus jollakin tavalla tehdyksi. Ja jo sellaiset neljä-viisi filmiä myöhemmin minua ei sitten enää olisi haitannut, vaikka koko Berliini olisi seissyt metrin päässä tuijottamassa, kun esimerkiksi Synnin palkassa minä…

-Ruth! napautti äiti terävästi.

-Oh! Ruth tirskahti. -Anteeksi, unohdin, että se oli lapsilta kielletty. Vaikka eiväthän Grace ja Milly enää ole mitään lapsia, eikä Dan vielä ymmärrä. Mutta tarkoitan siis sitä, että kaiken voi oppia ja kaikkeen tottua. Tule tänne, Gracie kultaseni, minä en anna Fixin enää rääkätä sinua enempää. Hän ojensi kätensä ja veti Gracen polvelleen kuin tämä olisi ollut pieni tyttö. -Mutta Betty, eihän itse tanssissa ollut mitään paheksuttavaa?

-Ei kai, äiti myönsi vastahakoisesti ja suoristi Danielin kaulusta. -Se näytti hyvin siistiltä.

-Mistä sinä oikeastaan olet saanut päähäsi, ettei se olisi siistiä? Felix kysyi. Äidin kiemurtelu tuntui todella huvittavan häntä. -En jaksa uskoa herra Irvinen elokuvateatterin näyttävän Fort Williamissa mitään ─ myöhäisillan erikoisia.

-Hm, sanoi äiti. -En minä muista elokuvan nimeä. Suurkaupungin valot tai jotain sellaista. Se, missä ei ollut välitekstejä, niin etten minä päässyt kääntämään enkä näkemään etukäteen, mikä hirvitys sieltä oli tulossa.

-Suurkaupungin varjot, isä korjasi. -Minä muistan. Se oli aika ─ koskettavaa. Ja oli aivan vähällä, ettet sinä elokuvateatterista tultaessa rynnännyt asemalle matkustaaksesi Saksaan hakemaan Ruthia kotiin! Olit muistaakseni sitä mieltä, että Sodoma ja Gomorra olivat pyhäkoululuokkia Berliinin rinnalla.

-Mutta… Felix rypisti kulmiaan. -Tangokohtaus Suurkaupungin varjoissa? Sehän leikattiin pois siinä versiossa, jota Britanniassa levitettiin. Niin se leikattiin täälläkin ja muistaakseni joka paikassa. Minä arvasin, että niin käy, mutta halusin testata, miten pitkälle sensuuri venyy. Ja sitä paitsi sitä oli hauska Ruthin kanssa kuvata .

-Hetkinen, sanoi Ruth. -Fix, sinä lähetit Suurkaupungin varjojen yhdet kelat suoraan Ewanille, kuten siihen aikaan usein teit. Minä muistan sen, kun varoitin sinua, että tullissa saattaa tulla ongelmia, jos ne katsovat filmin.

Felix tuijotti häntä ja purskahti sitten sydämelliseen nauruun.

-Tuota minä en muistanut! hän huudahti riemuissaan. -Suurkaupungin varjoista on siis näytetty Isossa-Britanniassa yhdessä paikassa sensuroimaton versio ─ mikä tarina elokuvahistoriaan! Ja että se paikka oli juuri Fort William…

-Minusta siinä ei ollut mitään huvittavaa, äiti mutisi. -Ewanilta olisi mennyt teatterinpito-oikeus, jos rouva Morrison olisi hälyttänyt viranomaiset…

Felix vakavoitui.

-Minä olin silloin nuori ja vastuuton, hän sanoi anteeksipyytävästi. -Ja niin kovin varma itsestäni! Mutta nythän minä olen kaikin puolin kunniallinen perheenisä, enkä toki harkitsisikaan kuvaavani enää mitään sellaista. Uskothan sen?

Hän näytti niin ylenmäärin syylliseltä ja katuvalta, ettei Gracesta ollut aivan selvää, oliko se rehellistä vai pilailua. Ilmeisesti äiti ajatteli samoin, koskapa kääntyi Ruthin puoleen ja kysyi:

-Miten sinä siedät häntä, Ruthie?

-Sinun on uskottava, että hänellä on kirkkaatkin hetkensä, Ruth vakuutti totisena.

-No, sanoi isä, -nyt Milly ratkeaa kohta liitoksistaan, ellei pääse tanssimaan. Voimmeko me unohtaa hetkeksi Felixin nuoruudensynnit ja keskittyä nykyhetkeen?

Milly hypähti pystyyn sohvan käsinojalta, jolla oli istunut äitinsä olkapäähän nojaten.

-Minä jo luulin, etten pääse ollenkaan koettamaan! hän huudahti. -Se näytti hauskalta.

Hauskalta! Grace pyöritteli silmiään. Tottahan hänen kompurointiaan oli varmaankin ollut hauska seurata sivusta.

Millyä ei tarvinnut kehottaa tulemaan lähemmäksi Felixiä tai rentoutumaan. Hän lepäsi tämän otteessa luontevasti, kuin olisi hyvinkin tottunut tanssimaan maailmantähtien kanssa. Ja kun Charlie-setä taas veivasi gramofonin käyntiin ja intohimoinen musiikki täytti salin, Milly ei muistuttanut jauhosäkkiä vähäisessäkään määrin.

Aivan mykistyneinä he katsoivat, miten tyttö mukautui Felixin liikkeisiin, ei pelkästään askeleisiin, jotka tuntui hallitsevan välittömästi, vaan myös pyörähdyksiin ja taivutuksiin, ikään kuin Milly olisi osannut lukea Felixin ajatuksia ja yksinkertaisesti tiennyt, mihin suuntaan ja miten rajusti tämä häntä johtaisi.

Grace huomasi, että Felix alkoi pian testata Millyä, tehdä odottamattomia taivutuksia ja ennalta-arvaamattomia käännöksiä. Mutta hän ei saanut Millyä kertaakaan sekoamaan askeleissa tai taipumaan väärään suuntaan. Milly yksinkertaisesti tuntui elävän niin syvällä musiikissa ja Felixin liikkeissä, että oli aivan kuin osa tätä.

Sitten, yhtäkkiä, Felix laski irti Millystä ja astui pari nopeaa askelta taaksepäin, pois tämän luota. Grace ajatteli, että jos hänelle olisi tehty noin, hän olisi jäänyt seisomaan keskilattialle onnettomana ja hämmentyneenä ja korkeintaan pyörimisestä hiukan hoiperrellen. Hän ei totisesti olisi tehnyt kuten Milly ─ jatkanut tanssia yksin! Serkku oli aivan kuin unohtanut heidät kaikki, tämä tajusi vain musiikin, jota seurasi koko vartalollaan. Kun levy loppui rasahtaen ja neula siirtyi paikalleen, Milly vajosi siroon niiaukseen juuri oikealla hetkellä.

Salissa oli hetken aivan hiljaista, sitten Felix taputti käsiään hitaasti ja hämmästyneenä.

-Du lieber Himmel, hän mutisi.

-Kuka sinua on opettanut? Charlie-setä kysyi Millyltä tiukasti, eikä Grace ihmetellyt sitä. Hänkin oli melkein loukkaantunut. Miksei Milly ollut kertonut, että…

-Ei kukaan, isä, Milly sanoi hiukan hengästyneesti ja nousi lattialta. -Minä vain seurasin musiikkia! Se oli helppoa. Minä olen kotona joskus salaa kokeillut, kun te olette olleet poissa, mutta meillä ei ole näin hyviä levyjä.

Felix käännähti Ruthin puoleen. Hänen silmänsä paloivat ja hän oli selvästi unohtanut isännänroolinsa ─ hän oli nyt puhdasverinen elokuvatuottaja, joka oli löytänyt tähden. Hän puhui Ruthille saksaksi niin nopeasti, että Grace ei saanut kaikkien kurkkuäänteiden seasta selville mitään muuta kuin nimen Angela. Kuka Angela? Millystähän tässä kai oli kyse!

-Nein, Fix, sanoi Ruth tiukasti ja vilkaisi Rose-tätiin, joka näytti vähän kalpealta. Ja sitten hänkin puhui saksaa, mutta vaikka hänen puhetapansa oli paljon hitaampi ja selkeämpi kuin Felixin, Grace ei vieläkään käsittänyt, mistä oli kyse.

-Warum nicht? Das Mädchen wird ein Star sein! keskeytti Felix hänet.

-Mitä? Rose-täti ravisteli päätään kuin hänellä olisi ollut vettä korvissa. -Mistä te puhutte?

Ruth epäröi.

-Felix tahtoisi esitellä Millyn Angela-neidille, joka vastaa studion tanssinopetuksesta, hän sanoi varovasti. -Hänestä Milly on… lahjakkaampi kuin kukaan siellä.

-Pääsenkö minä tanssimaan elokuviin? Milly huudahti ihastuneena. Tuntui siltä, kuin joku olisi vapauttanut hänessä jotakin; serkku, joka yleensä käyttäytyi niin säyseästi, pyörähteli lattialla, piteli helmojaan ja ojenteli jalkojaan kuin balettitanssijatar.

-Et totisesti, tiuskaisi Rose-täti, joka selvästikin nyt vuorostaan ajatteli äsken mainittua elokuvaa ja sen sensuroituja kohtauksia.

-Minä vain hänet esittelisin! Felix oli saanut itsensä kootuksi, vaikka hänen silmänsä paloivat yhä. -Angela Junge on hyvin arvostettu tanssinopettaja, vanha kuin taivas tietysti, hän on Baltian saksalaisia ja ensin tanssijana ja sitten opettajana Pietarin keisarillisessa baletissa työskennellyt, ennen kuin vallankumouksen jälkeen siirtyi Berliiniin. Minä haluan, että hän näkee Millyn.

-Me emme halua, sanoi Charlie-setä. -Tanssikoon tyttö omaksi ilokseen, mutta ei siitä pidä nostaa tuollaista meteliä!

Grace katsoi Millyyn, jonka kasvoilla vaihtelivat ilo ja pettymys. Juuri sunnuntaina tämä oli julistanut, ettei unelmoinut mistään, ja nyt osoittanut tällaisia lahjoja! Voi, kunpa Rose-täti ja Charlie-setä eivät ”pillastuisi” niin kovin helposti!

Felix vilkaisi Ruthiin, joka puisti päätään tuskin huomattavasti.

-No, tehän sen tietysti päätätte, hän sanoi sulavasti, aivan kuin asia olisi ollut sillä selvä.

Isä nousi venytellen, niin kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.

-Eiköhän tässä ole ollut dramatiikkaa kylliksi yhdelle päivälle, hän sanoi. -Charlie, muistaakseni meidän piti tänään mennä piipahtamaan historiallisessa museossa. Felix saa lähteä oppaaksi, reitti on kartan mukaan vähän hankala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti