perjantai 24. maaliskuuta 2017

39. Ihania kesäiltoja

 
Kesäkuun 30. päivänä
”Koulut loppuivat tänään. Olin äidin ja Faithin kanssa kuulemassa tutkintoa, ja kieltämättä ajattelin samoin kuin Faith, joka sen sanoi ääneen: jos meidän nuoremmat sisaruksemme osaavat olla noin viisaita koulussa, mitä varten se ei pilkistä koskaan esiin kotona!

On outoa ajatella, että lapsetkin kasvavat. Evan menee ensi syksynä viimeiselle luokalle, ja tänä kesänä hänkin on jo työssä; hän on päässyt yhdessä Oliver MacLeanin kanssa mukaan vuoristo-oppaiden ryhmään, jonka herra Begbie on perustanut. Se tarkoittaa, että muualta tulleet matkailijat voivat palkata itselleen oppaan lähtiessään vaeltamaan nummille ja vuorille, mikäli ovat yhtään epävarmoja omasta pärjäämisestään niissä oloissa (”tulee halvemmaksi kuin heidän poimimisensa alas milloin miltäkin kielekkeeltä”, palomestari Coburn kuulemma sanoi kaupunginvaltuustossa, kun herra Begbie oli esitellyt ajatuksensa).

En tahdo millään käsittää, että Evan on lomalla poissa kotoa, ja että hän on tehtävässä, jossa joutuu tekemisiin ventovieraiden ihmisten kanssa! Mutta itse hän odottaa kovasti pääsevänsä vaeltamaan ulkona luonnossa, ja siinä hän tietysti onkin hyvä, kun on pienestä pitäen ollut partiossa.

-Eikä minun tarvitse asiakkaiden kanssa puhua muuta kuin välttämätön, Evan selitti taannoin ruokapöydässä. -Minä vain katson, etteivät he tipahda alas mistään tai syö myrkyllisiä marjoja tai joudu kahden hirviuroksen väliin tai eksy suonsilmäkkeisiin, tai mitä Etelän ihmiset nyt saattavat saada päähänsä.

-Hm, sanoi isä siihen. -Minä en ole kokenut kutsumusta mihinkään noista huvituksista, joita näköjään pidät niin tavallisina meille Etelän ihmisille!

-Äh, sanoi Evan, -ei sinua lasketa, isä, sinä olet melkein yhtä hyvä kuin oikea ylämaalainen.

Moira ja Walter tietysti viettävät kesälomaa, vaikka Iona Barclay onkin houkutellut Moiraa kanssaan juoksutytöksi apteekille. Salaa mielessäni toivon, ettei Moira menisi, sillä hän ’sattuu kuulemaan’ asioita kaupungilla liiaksi ilmankin. (Minun pitäisi mennä tervehtimään Anne-tätiä, hän oli kirkossa tavatessamme jo vähän pahoillaan, kun en ole vielä käynyt apteekin yläkerrassa. Mutta en vain pysty. En varsinkaan nyt, kun en tiedä, milloin Axel tulee kotiin St. Andrewsista.)

Tutkintopäivän kunniaksi me kävimme teellä naapurissa, jota en osaa sanoa tohtorilaksi, mutta ei se ole enää Wallaceidenkaan talo, enkä osaa sanoa sitä Smithin taloksi! Pöytä oli katettu puutarhaan, sillä sää oli kaunis. Tämä oli enintä, mihin Gordon oli suostunut koulunsa päättymisen kunniaksi ─ hän oli kuulemma uhannut äidilleen, että jos tämä harkitseekin minkäänlaista juhlaa, Gordie ottaa pestin ensimmäiseen laivaan Linnhellä, johon pääsee, ja lähettää postikortin Karibialta. Ymmärrettävästi Alice-täti siis tyytyi tarjoamaan meille teetä.

Oli mukavaa istua siinä pienessä puutarhassa puiden alla ja juoda teetä, vaikka kupit olivatkin vieraat ja aivan uudet, eivät ne tutut, joita vanhassa tohtorilassa aina käytettiin. Kaikkihan meni tulipalossa, ja siitä kauniista teekalustosta Fergus-setä oli myöhemmin raunioita raivattaessa löytänyt vain melkein ehjänä säilyneen kermakon, joka on nyt Alice-tädillä samassa hyllyssä kuin vanhat taloussakset ─ ne kauheat rohjot, joilla minä leikkasin toissa keväänä tukkani poikki. Mitään muuta ei tuhosta pelastunut.

Mutta leivokset ja tortut olivat yhtä hyviä kuin ennenkin, vaikka rouva MacKenna leipoo niitä nyt Smithin talon pikkuruisessa keittiössä, joka olisi mahtunut entisen tohtorilan ruokakomeroon. Mitenköhän vanha hän on, ja jaksaako hän vielä muuttaa perheen mukana uuteen taloon?

Donald tulee huomenna kotiin, hänen työnsä sahalla alkaa maanantaina. Kaikilla muilla on jotakin oikeaa ja tärkeää tehtävää toimitettavana paitsi minulla.

Toki minullakin olisi tekemistä ─ ehkä teen tässä päätöksen, että maanantaiaamuna muiden tavoin tartun työhön. Taideakatemian pääsykoe on heinäkuun lopussa, ja olen laiminlyönyt kaiken harjoittelun aivan törkeällä tavalla. Ja Euroopan-matkan piti kuitenkin valmistaa minua pääsykokeisiin, eikä heikentää mahdollisuuksiani!”

Heinäkuun 1. päivänä
”Archie oli taannoin kovin varma siitä, että äiti ei aavista mitään hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Minä en tiedä, onko äiti sittenkään aivan niin huijattavissa. Sillä tänään hän tuli kysymään minulta, aioinko lähteä tansseihin seurakuntasalille. Siellä jatkuvat edelleen lauantaitanssit, joilla kootaan nykyään rahaa diakonissan hyväksi. Sisar Carr on ollut toimessa tammikuusta asti, ja hän on koko ajan täystyöllistetty, joten raha tulee tarpeeseen hänen palkkansa maksamiseksi.

Sanoin vähän vastahakoisesti meneväni Gordonin kanssa. Mieleni ei tee yhtään, mutta en viitsinyt kieltää, kun Gordon kysyi oikein kauniisti ja komentelematta.

-Koeta saada Archie lähtemään mukaan, äiti pyysi. -Minä niin toivoisin, ettei hän 21-vuotissyntymäpäivänsä aattona istuisi takahuoneessa käymässä läpi kuitteja. On sentään ihana kesälauantai!

Lupasin yrittää ja menin Archien luo, joka oli tosiaankin teenjuonnin jälkeen mennyt takahuoneeseen tekemään paperitöitä. Kun kysyin, eikö hän tahtoisi lähteä tanssimaan, hän katsoi minua kuin vähämielistä.

-Mitä ihmettä minä siellä tekisin! hän puuskahti.

-Tanssisit, ehdotin. -Sitä muutkin siellä tekevät.

-Ei kiitos, sanoi Archie.

-Donaldkin lähtee, minä huomautin. -Ja Milly tulee! Ja Faith ja Dugald. Evaniakin minä kysyin, mutta hän menee partiokokoukseen.

Olen kauhean iloinen siitä, että Milly tulee, kuten ennen vanhaan, ja Donaldkin vaikuttaa iloiselta.

-No sittenhän teitä on jo kylliksi, Archie sanoi ja käänsi minulle selkänsä, aivan kuin vihjaten, että kuitit olivat huomattavasti kiinnostavampia kuin hänen viehättävä pikkusisarensa.

-Jos minä puhun Coran tulemaan mukaan, niin lähdetkö sinä sitten?

Minä ja suuri suuni! Aina välillä kuvittelen jo päässeeni tuosta kauheasta tavasta, että alan huomaamattani puhua ääneen sellaista, mitä itsekään huomaamatta mielessäni ajattelen.

Ainakin nyt sain Archien täyden mielenkiinnon. Hän kääntyi ja katsoi minua kuin ─ no, edelleen kuin vähämielistä.

-Mitä sinä höpiset?

-Minä vain ajattelin, sopersin hämmentyneenä.

-Älä tee sitä, sanoi Archie.

Ja sitten me aloimme yhtäkkiä molemmat nauraa. En edes muista, koska olen viimeksi kuullut Archien nauravan noin vapautuneesti.

-Tiedätkö sinä olevasi joskus vähän hupsu? Archie tiedusteli minulta, ja myönsin auliisti sen tietäväni. -No, hyvä on. Jos se on sinulle noin tärkeää, minä tulen. Mutta älä sekoita Coraa tähän.

En oikein tiedä, olisinko pahoillani vai en, kun Archie ei tahdo viedä Coraa tanssimaan. Nolo olen joka tapauksessa. Mutta lopulta on sittenkin hauska lähteä vähän ulos ─ ehkä minä vähitellen unohdan ulkona käymiseni Berliinissä. Ja nyt minun täytyy vaihtaa vaatteet ja laittautua!”


Heinäkuun 2. päivänä
”Tänään on Archien syntymäpäivä, hän tulee täysi-ikäiseksi. Vaikka on sunnuntai, herra Carson, joka on pankin lakimies ja asuu rouvineen meitä vastapäätä, tuli suoraan kirkosta päin meille mukanaan ne paperit, joista Archie taannoin puhui, ja Alice-täti ja Fergus-setä tulivat todistamaan allekirjoituksia. Archie omistaa nyt ’kamiinan savutorven’ tai ’myyntitiskin nurkan’, kuten hän ivaa, mutta joka tapauksessa hän on osakas, ei enää pelkästään isän palveluksessa.

-Minä toivon, Duncan, että sinä muistat antaa Archielle myös vapautta eikä vain vastuuta, äiti sanoi vakavasti. -Toisin kuin isäsi.

Sitä minäkin toivon! Archien kanssa isä ei koskaan suorastaan riitele, kuten aiemmin Stuartin kanssa, mutta kyllä minä näen aina Archien ilmeestä, jos hän on koettanut ehdottaa jotakin ja isä on sen torjunut. Sillä vaikka isä kyselikin Archien mielipiteitä tämän valmistuttua kauppakoulusta, hän on silti välillä kummallisen huono ottamaan neuvoja vastaan.

Kun nyt katsoin Archien ilmettä, en osannut sanoa siitä oikein mitään. Ellei hän olisi puhunut minulle tästä asiasta niin katkeraan sävyyn aiemmin, olisin saattanut uskoa, että hän suhtautuu levollisesti elämäänsä ja sen järjestymiseen. Mutta Archie osaa halutessaan olla näyttämättä tunteitaan.

Etukäteen Archie kieltäytyi minkäänlaisesta juhlinnasta, mutta Cora leipoi silti jo eilen valmiiksi kakun, sillä meidän perheessämme ei yksikään syntymäpäivä voi mennä ohi niin, ettei joku suvusta tule vierailulle, saati sitten täysi-ikäiseksi tuleminen.

Ja niin tietysti kävi, että melkein koko suku oli taas meillä onnittelemassa Archieta, ja myös Anne-täti ja Adam-setä tulivat käymään Ionan kanssa. Kuulemma Axel tulee piakkoin lomalle, kunhan suorittaa jonkun kesäkurssin ensin, ja tuo mukanaan ystävänsä, ilmeisesti sen saman, jonka luona oli jouluna. Se mahtaa olla hyvä ystävä! Minä en ilmeisesti ole enää mitään.

En tahtoisi kirjoittaa noin happamasti, mutta olen kai vain vähän väsynyt eilisen jäljiltä. Se vasta olikin ilta!

Me lähdimme matkaan isona hilpeänä seurueena. Dugald liittyi mukaan postin luota ja Milly linja-autoasemalta. Kaikenikäistä väkeä oli menossa tansseihin runsain mitoin, olivathan koulut loppuneet ja oli todella ihana kesäilta, kuten äiti oli sanonut.

Oli kauhea sääli, että Cora ei ollut mukana. Ellen olisi mennyt möläyttämään hänestä Archielle, olisin voinut viattomasti kysyäkin häntä jäämään meille yöksi, varsinkin nyt, kun tiedän, millainen hänen ’vapaa’ lauantai-iltapäivänsä ja sunnuntainsa kotona on. Hän olisi voinut hyvin pelastua yhdeltä sunnuntailta ─ äiti olisi soittanut naapuritilalle, jossa on puhelin, sieltä on ennenkin laitettu joku lapsista viemään sanaa MacRobeille silloin, jos Cora on jäänyt meille yöksi talvella huonon ilman tähden.

Ja samalla mietin, miltä Fannysta tuntuu jäädä aina kotiin. Tottahan hän voisi tulla mukaan, mutta hän ei tahdo, kun Stuart ei ole paikalla, ja minä uskon, että hän jännittää myös kuurouttaan. Kaikki eivät ymmärrä, että hän tuntee musiikin värinän ja pystyy tanssimaan, vaikka ei kuule.

Millyn läsnäolo ilahdutti minua kovasti. Olen jo pelännyt, että hän on hylännyt Donaldin kokonaan. Mutta jollakin tavalla muissa maailmoissa hän oli, ja minä aloin epäillä hänen tulleen yksinkertaisesti vain siksi, että saisi tanssia, viis siitä, kuka oli kavaljeeri.

Maksettuamme pääsymaksun tungeksimme ihmispaljoudessa sisään saliin, jonne oli tuotu lasipurkkeihin pieniä koivuja luomaan kesän tunnelmaa. Oli jotenkin järkyttävää muistella niitä monia iltoja, jotka vietimme aikoinaan siellä tanssitunneilla. Miten suuria ja traagisia tapahtumia niidenkin aikana muka koettiin! Onneksi en silloin tiennyt todellisesta tragiikasta.

Samassa tajusin, että ─ no, ehkä on liioittelua sanoa kohahduksen käyneen läpi salin. Mutta ei paljon puuttunutkaan. Archie oli nimittäin astunut meistä viimeisenä sisään.

Kotimatkalla Gordon virnisti, että jos Archie olisi kirjoittanut otsaansa sanat ’täysi-ikäinen naimaton vakavaraisen liikkeen nuorempi osakas’, asia ei kuulemma olisi voinut tulla enemmän selväksi. Ja Donald totesi tähän, että tansseihin tulleet tytöt muistuttivat hänestä radiovastaanottimia, joiden antennit nostetaan pystyyn, kun ohjelma alkaa.

Milly ilkimys puolestaan siteerasi jo salissa korvaani: ’On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.’

-Ei Archie ole varakas! minä sähähdin, mutta Milly pujahti hihittäen tiehensä Donaldin kanssa, sillä ensimmäinen äänilevy alkoi soida.

Minä näin, että Archie katui jo tuloaan. Ja aloin ymmärtää, miksi hän oli ollut niin vastahakoinen lähtemään mukaan ylipäätään. Mutta se oli myöhäistä nyt, sillä hän oli paikalla, ja kaikki läsnäolevat tytöt ─ ainakin ne, jotka eivät olleet tulleet vakituisen seuralaisen kanssa ─ olivat todella aivan kuin sähköistyneitä.

Ensimmäisen levyn aikana Archie ei hakenut ketään, vaan puheli muutamien tuttaviensa kanssa. Mutta eihän hän voinut ruveta seisoskelemaan seinänvierillä tai piileskelemään puffetissa koko iltaa, kun oli kerran paikalle tullut. Niinpä hän seuraavien kappaleiden aikana haki niitä tyttöjä, jotka näyttivät vähiten tyrkyttävän itseään, mutta ei tanssinut kenenkään kanssa enempää kuin yhden tanssin.

-Sinun veljesi ei ole ollenkaan hullumpi, sanoi Jane Paton minulle harvinaisen suopeasti tanssittuaan Archien kanssa.

-Hämmästyttävää, että teidänkin perheessänne on sivistyneitä jäseniä, totesi Claire Buchanan päästyään osaksi samasta kunniasta.

Melkein toivoin, että Archie olisi tanssittanut myös Rona Munroa, jotta olisin kuullut hänen mielipiteensä (tai paremminkin hänen äitinsä mielipiteen), mutta niin alas Archie ei sentään vajonnut.

Samassa Maisie Armstrong tuli sisään. Hän oli sen verran myöhässä, että en voinut olla epäilemättä, oliko hän aikonut jäädä kotiin, mutta kiiruhtanut paikalle jonkun tiedotettua hänelle Archienkin olevan läsnä.

En tahdo, että päiväkirjani näkee minut ilkeänä panettelijana. Minä pidän Maisiesta, tämä on hauska ja kultainen, eikä tahdo pahaa kenellekään, ja olemme olleet ystäviä ensiluokalta lähtien. Mutta hän on myös hemmoteltu ja tottunut saamaan sen, mitä tahtoo.

Minä olin juuri tanssinut Hamish MacBriden kanssa ─ en aikonutkaan pysytellä vain Gordonin seurassa, ettei hän alkaisi kuvitella itsestään liikoja ja ettei kukaan muu alkaisi kuvitella mitään meistä ─ ja päätin levätä seuraavan tanssin ajan. Samalla voisin katsoa, mitä Maisie oikein tekisi, sillä eihän toki hän voisi mennä pyytämään Archieta tanssimaan ─ vai voisiko?

Ei, siihen Maisiekaan ei sentään ryhtynyt. Sen sijaan hän käveli salin halki suoraan minun ja Faithin luo, kietoi kätensä ympärilleni, suuteli minua poskelle kuin emme olisi tavanneet viimeksi eilen Armstrongin kaupalla, ja jäi sitten viereeni rupattelemaan suloisen herttaisesti, kuin olisin ollut hänen kaikkein rakkain ystävänsä, jonka hyvinvointi on hänelle tärkeintä maailmassa.

’Niin on, jos siltä näyttää.’ Faith loi minuun paljonpuhuvan katseen, ennen kuin lähti tanssimaan Dugaldin kanssa. Jokaisen salissa olijan täytyi nähdä, miten tavattoman läheisissä väleissä Maisie Armstrong on Flemingin tyttöjen kanssa, mikä tietysti tarkoittaa, että hän on hyvin pidetty koko perheessä, ja hyvin useinhan tällaisista perheystävyyksistä kehittyy syvempiäkin liittoja!

Tunsin olevani aivan puun ja kuoren välissä. Maisie on minun ystäväni, enkä tahtonut paeta hänen luotaan ─ mutta en todellakaan tahtonut myöskään antaa mitään väärää vaikutelmaa Archien vuoksi! Onneksi Gordon tuli hakemaan minua limonadille puffettiin. Koska Maisie ei tietysti voinut lähteä salista siltä varalta, että saisi Archielta tanssiinkutsun, hän ei seurannut meitä.

Mutta puffetissa limonadin ja hiekkahentusten ääressä Gordon tuli maininneeksi tavasta, jota ei ollut lauantaitansseissa vielä vuosi sitten, kun niissä viimeksi kävin.

On keksitty jotakin sellaista kuin naisten haku.

-Pastori Torran kuuluttaa sen kerran illassa, Gordon selitti. -Se on kuulemma hänen rouvansa keksintö. Tasa-arvoa ja sellaista.

Minä olin aivan tyrmistynyt. En ole koskaan elämässäni ajatellutkaan, että minä voisin pyytää ketään poikaa tanssimaan ─ paitsi tietysti omia veljiäni, ja tanssikurssilla muistan pyytäneeni Ted Coburnia, mutta eihän sellaista lasketa.

Ja sitten niskakiharoitani alkoi kutittaa. Ellen minä ollut kuullut tällaisesta tavasta, tuskin myöskään Archie!

Sanoin tämän Gordonille ja hypähdin pystyyn mennäkseni kertomaan Archielle, että tämä tietäisi pitää varansa. Mutta kun pääsimme sivuhuoneesta salin ovelle, pastori Torran astui juuri esiin ja kuulutti, että seuraavaan tanssiin saisivat hakea paria vain naiset.

No, siitä tuli vähän kiusallista. En voinut olla ajattelematta, että Stuart ─ ainakin entinen Stuart ─ olisi ottanut kaiken ilon irti siitä innosta, millä useampikin tyttö rynnisti lattian yli samaa kavaljeeria kohti. Mutta Archie ei selvästi tuntenut itseään millään tavalla imarrelluksi.

Turha kai sanoakaan, että Maisie ehti ensin, eikä Archiella ollut tietysti mitään pätevää syytä kieltäytyä tanssimasta hänen kanssaan.

-Kaunis pari, minä kuulin Edina MacMahonin sanovan lähelläni ─ hän ei kai huomannut, että olin siinä. -Onkohan tuossa jotakin enemmän?

-Tuskin kukaan hämmästyisi, vaikka olisi, Ethel MacLean vastasi hänelle. -Kaupat menisivät sievästi yhteen.

Sievästi yhteen! Nyt minua suututti. Isän kauppa ei taatusti saa mennä ’sievästi yhteen’ Malcolm-sedän kaupan kanssa!

En tiedä, toivoiko Gordon, että olisin pyytänyt häntä tanssimaan, mutta minä seisoin koko levyn ajan puffetin ovella kuin mikäkin vartiosotilas ja tuijotin Archieta ja Maisieta, jotka vilahtivat toisinaan näkyviin tanssivan joukon keskellä.

Musiikki loppui, suurin osa pareista palasi seinänvierille, vain muutama jäi keskilattialle odottamaan seuraavaa levyä. Minä näin, että Archie aikoi saattaa Maisien paikalleen ─ mutta Maisie ei liikahtanutkaan. Hän sanoi jotakin, kallisti veikeästi päätään ja piti kiinni Archiesta niin, että tämän olisi pitänyt suorastaan riuhtaista itsensä irti. Ja koska Archie käyttäytyy aina hienosti, hän ei voinut ruveta riuhtomaan. Niinpä uuden levyn pyörähtäessä käyntiin Archie ja Maisie tanssivat toisen tanssin.

Tarvitseeko minun sanoa, mitä tapahtui sen jälkeen? Maisie ei edelleenkään päästänyt irti Archiesta, joka ei edelleenkään voinut töytäistä tätä luotaan.

Faith ja Dugaldkin tulivat meidän luoksemme.

-Kolmas tanssi, sanoi Faith merkitsevästi. -Ai ai.

-Älä viitsi! minä puuskahdin. -Näethän sinä, ettei Arch tahtoisi!

-Kappas, sanoi Donald, joka ilmaantui paikalle Millyn kanssa, -Maisie on päättäväisempi kuin olisin osannut arvatakaan!

-Pelastakaa nyt hänet, joku! minä parahdin. Maisie ei päästäisi Archiesta irti ehkä koko iltana, ja kunhan olisi päästy niin pitkälle, hän järjestäisi kyllä asiat niin, että Archie olisi kihloissa ennen kuin tajuaisikaan. Minä tunnen Maisien.

-Minä menen, sanoi Gordon yhtäkkiä.

Ja hän todella meni lattian poikki, koputti Archieta olkapäähän ja sanoi jotakin. Ja koska hyvä tapa niin vaati, Maisien oli pakko päästää irti Archiesta ja siirtyä tanssimaan Gordonin kanssa.

Archie tuli meidän luoksemme ja näytti vauhkolta kuin kettu, jota koirat piirittävät.

-Täällä on kuuma, sanoi Dugald. -Mennään ulos tupakalle, Arch.

He läksivät niin nopeasti, että olivat jo kadonneet eteisen ovella tungeksivaan ihmisjoukkoon, ennen kuin tulin kysyneeksi Fayelta hämmästyneenä:

-Polttaako Dugald nykyään?

-Ei, Faith sanoi. -Eikä Archie!

Meitä alkoi naurattaa aivan hirveästi, emmekä olleet enää lainkaan hämmästyneitä, kun vähän ajan kuluttua Dugald palasi sisälle yksin ja kuiskasi meille kuin salaliittolaisille Archien päässeen ’livahtamaan turvallisesti tiehensä linjojen läpi ilman, että vihollinen havaitsi asiaa’.

En tiedä, mitä Maisie ajatteli tajutessaan jossakin vaiheessa, että Archie oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Enkä minä tiedä, olivatko äiti ja isä ihmetelleet ja kyselleet, kun Arch tupsahti kotiin yksin ja niin paljon ennen meitä. He olivat jalkeilla vielä, kun minä palasin Donaldin ja Faithin kanssa, mutta kysyivät silloin vain, oliko meillä ollut hauskaa.

-Minusta on mukavaa, kun veljeni on suosittu, Faith kuiskasi, kun pujahdimme yöpaitoihimme tyttöjen huoneessa varoen herättämästä Moiraa.

Onhan se tietysti hauskaa. Mutta minä pelkään, että aivan kuin siitä oli pelkkää harmia, että Stuart oli suosittu ja käytti sitä hyväkseen, siitäkin on pelkkää harmia, että Archie on suosittu eikä siedä asiaa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti