lauantai 25. maaliskuuta 2017

40. Archie

Seuraavina päivinä Archie tuntui heittäytyvän työntekoon kahta suuremmalla innolla, aivan kuin olisi jollakin tavalla rangaissut itseään siitä, että oli erehtynyt lähtemään lauantaina ulos.

Grace tunsi epämääräistä huonoa omaatuntoa illan kiusallisesta käänteestä, sillä hänhän oli puhunut Archien mukaan, vaikka kuinkakin äidin pyynnöstä. Mutta hän ei tohtinut ottaa asiaa puheeksi veljensä kanssa, sillä kuin sanattomasta sopimuksesta Koivurannan sisarukset sen enempää kuin Gordon MacDonald tai Dugald Farlane eivät hiiskahtaneet lauantain tapahtumista edes keskenään sen jälkeen, kun olivat kotiutuneet tansseista.

Siltikin ─ mikä ei tietysti ollut yllättävää ─ Moira ”sattui kuulemaan” kaupungilla lauantaista erinäisiä kuvauksia. Valitettavasti sellaisia, jotka olivat muuttuneet ja värittyneet kulkiessaan kertojalta toiselle.

-Oletko sinä taas tapellut jostakin tytöstä, Arch! Moira tiedusteli moittivasti illallispöydässä.

-Mitä? sanoi äiti ja pudotti leipäpalansa.

-Minä satuin kuulemaan, sanoi Moira, ja kaikki pöydän ympärillä istuvat huokasivat ja pyörittelivät silmiään. -Kun rouva Saunders sanoi apteekilla rouva Buchananille, että on kauheata, miten kirjakauppa menee sellaiselle, joka ei yhtään hillitse itseään!

-Moira, älä puhu omiasi, puuskahti Donald.

-Niin mutta kun, huusi Moira, -hän sanoi, että Archie oli tapellut lauantain tansseissa Maisie Armstrongista!

Faith unohti täysin olevansa kahdeksantoistavuotias ja kihloissa ja käyttäytyvänsä aina hillitysti. Hän pyrskäytti maidon suustaan lautaselle ja alkoi yskiä niin, että Cora hypähti takomaan häntä selkään.

Isä laski ruokailuvälineensä alas.

-Ottaen huomioon sekä rouva Saundersin että meidän oman tietotoimistomme luotettavuuden minä kuulisin nyt mieluusti vähän yksityiskohtia, hän sanoi rauhallisesti. -Etenkin, kun neiti Armstrong taisi tänään taas sulostuttaa myymälää läsnäolollaan ─ sanoisimmeko, että enemmän kuin tarpeeksi. En ole koskaan kuvitellut joutuvani pohtimaan, miten asiakkaan saisi ulos kaupasta.

-Duncan, äiti huudahti moittien ja vilkaisi Walteriin, jonka silmät kiiluivat innosta. Pojan mielikuvituksen tuntien hän saattaisi laittaa sammakon kassakoneeseen ajaakseen Maisien myymälästä.

Archie yritti epätoivoisesti näyttää siltä, kuin keskustelu ei olisi ollenkaan koskenut häntä. Mutta Moira, jonka sarkasmintaju ei ollut vielä oikein kehittynyt, alkoi loistaa, kun häntä suorastaan pyydettiin kertomaan enemmän.

-Rouva Saunders sanoi, että oli Gracelle aivan oikein, kun Gordon haluaakin nyt Maisien, kun Grace on huidellut pitkin maailmaa luullen olevansa jotakin! hän julisti. -Ja että on aivan oikein, kun tohtorin poika antoi kirjakaupan pojalle päihin, niin emme ole niin ollaksemme!

-Todellako, isä sanoi levollisesti. Hän oli nostanut kyynärpäänsä pöydälle ja nojasi leukaa yhteen liitettyihin käsiinsä kuin olisi unohtanut, että he olivat syömässä, ja täysin keskittynyt mielenkiintoiseen kertomukseen. -Käyttikö kunnianarvoisa rouva Saunders varmasti niin raakoja sanoja kuin ”antaa päihin”?

-Duncan! puuskahti äiti edelleen nuhtelevasti, vaikka Grace näki, että hänen suupielensä värisivät.

-Hm, sanoi Moira pohtivasti, -minä en aivan tarkasti muista, miten hän sen sanoi.

-Se on hyvin valitettavaa, isä nuhteli. -Olehan seuraavalla kerralla tarkkaavaisempi, tyttöseni.

-Duncan! Ja nyt äiti purskahti nauruun. -Voi hyvä tavaton. Moira, isä pilailee, etkö sinä huomaa.

-Tämä on vakava asia! huudahti Moira ja katsoi syyttävästi isään. -Etkö sinä nyt lähetä Archieta ulkomaille, niin kuin hänet ja Stuart lähetettiin, kun he tappelivat Fannysta?

-Ei, sanoi isä, -minä en ole ajatellut lähettää häntä yhtään mihinkään, eikä hän toivottavasti itsekään suunnittele sellaista, sillä hän on luvannut hoitaa huomenna Williamsonin vauvan yksivuotiskuvauksen.

-No, mutta Gracen on nyt sitten parasta ottaa Axel, jatkoi Moira miettiväisesti, -jos kerran Gordon ottaa Maisien. Nimittäin jos Axel vielä tulee kotiin, kun…

-Moira, äiti napautti. -Sinä olet mielestäni nyt puhunut typeryyksiä tarpeeksi ja voisit syödä välillä. Duncan, älä rohkaise häntä, ei hän vielä ymmärrä, ettet ole tosissasi.

-Ei savua ilman tulta, Sappho, isä sanoi. -Jotakin ilmeisesti tapahtui lauantaina. Haluatko sinä kertoa, Archibald?

-En, ärähti Archie. -Mutta kun kysymys minun haluamisistani lienee tässäkin asiassa retorinen, sanottakoon, että Gordon pelasti minut, kun Maisie alkoi suunnitella hääpukuaan.

-Oi! huusi Moira. -Millainen siitä tulee?

-Moira Elspeth Fleming, äiti sanoi äänellä, jota isä tapasi kutsua hänen ”opettajattarenäänekseen”, -ellei ruoka maistu, voit mennä kanakopille keräämään munat.

-Minä keräsin ne jo aamulla, Moira protestoi, -ja Cora on tehnyt jälkiruokaa!

-Kerää uudelleen, äiti määräsi.

Hän oli harvoin niin ankara, ja Moira vaikeni ja nousi paikaltaan luoden haikean katseen leipävanukaskulhoon ja vaniljakastikekannuun, jotka odottivat työpöydällä.

-No, sanoi isä ja alkoi itse taas syödä, -meidän on ilmeisesti ymmärrettävä tämä niin, että neiti Armstrongin mielenkiinto ei ole tervetullutta.

Archie tuhahti, mutta Faith, joka oli saanut itsensä kootuksi, huudahti:

-Archie on typerä! Kaikki kaupungin tytöt juoksevat hänen perässään, hän saisi vain valita!

Äiti katsoi isään, ja Grace oli kuulevinaan hänen mutisevan jotakin puista putoavista omenoista. Mutta isä söi rauhassa loppuun, joi lasinsa tyhjäksi, kiitti Coraa ruoasta, kuten hän aina muisti tehdä, ja sanoi:

-On luvattu kaunista säätä, ja sinä olet ollut aika paljon sisätiloissa viime aikoina, Archibald. Haluaisitko ottaa joksikin aikaa hoitaaksesi ulkokuvaukset? Minun vanha sotavammani ei oikein enää pidä moottoripyörällä ajamisesta, pysyttelen mielelläni tiskin takana.

Ja isä hieroi oikeaa käsivarttaan, niin kuin nykyään yhä useammin.

-Kyllä se käy, sanoi Archie, joka vaikutti yhtäkkiä hyvin helpottuneelta.

-Maisie kyllä pettyy, virnisti Evan ja tönäisi veljeään härnäten kyynärpäällään.

-Mitä, sanoi isä muka hämmästyneenä, -arveletko sinä, ettei hän viihdy minun seurassani?

-Minä otin aikaa, huusi Walter, joka oli saanut syntymäpäivälahjaksi rannekellon ja mielellään otti nykyisin kaikesta aikaa, -ja hän viipyi tänään kaupassa tunnin ja kaksikymmentäkahdeksan minuuttia!

-Laita se muistiin, kehotti isä, -niin voit huomenna mitata, viipyykö hän siellä minuutin ja kaksikymmentäkahdeksan sekuntia.

-Mitä ihmettä hän teki kaupassa tunnin ja kaksikymmentäkahdeksan minuuttia? Grace ei voinut olla kysymättä, vaikka oli päättänyt olla kiusaamatta Archie parkaa yhtään enempää.

-On tietysti ilahduttavaa, kun joku tahtoo niin tavattoman huolellisesti käydä läpi koko valikoiman, Archie irvisti.

-Nyt minä toivon, ettei Maisie-parasta enää puhuta, ei ainakaan tuohon sävyyn, sanoi äiti tiukasti ja nousi laittamaan vanukasta ja kastiketta lautaselle, jonka nosti ruokakomeroon Moiraa varten.

Seuraavasta päivästä lähtien isä todella palveli asiakkaita myymälässä ja valokuvaamossa, ja Archie katosi moottoripyörällä jo aamuvarhain kameralaukun kanssa. Grace, joka oli pakottanut itsensä tyttöjen huoneeseen käymään läpi kuviaan ja aloittelemaan vesivärityön tekemistä muutamista luonnoksista, näki lounaan jälkeen ikkunasta Maisien tulevan katua pitkin. Toisin kuin Walter ─ joka sinä iltana julisti Maisien viipyneen kaupassa minuutin ja kolmekymmentäseitsemän sekuntia ─ hän ei ottanut aikaa kellosta, mutta ei mennyt kauankaan, kun hän näki Maisien poistuvan katua pitkin.

Oikeastaan Gracen tuli Maisieta vähän sääli, sillä hän huomasi yhtäkkiä ajattelevansa Axelia. Mutta hän ei koskaan nöyryyttäisi itseään roikkumalla apteekilla sitten, kun Axel tulisi kotiin!

Siinä isä oli ollut oikeassa, että Archie oli ollut paljon sisätiloissa aina edellissyksystä alkaen. Ensin murtunut jalka oli rajoittanut hänen liikkumistaan, ja sitten hän vain oli pysytellyt ”niin kaukana kaikista ihmisistä kuin suinkin, paitsi asiakkaista”, kuten Faith asian muotoili.

Kun veli nyt pääsi raittiiseen ilmaan, tapasi ihmisiä ja sai olla vapaampi kuin myymälässä, hän tuntui virkistyvän monin tavoin. Hiljaa mielessään Grace toivoi, ettei tämä uusi, ruskettunut, pörröpäinen Archie enää pitäisi elämäänsä viheliäisenä.

Eräänä iltana Grace oli käpertynyt toiseen olohuoneen lepotuoleista tekemään lyijykynätutkielmaa Emma Woodista, joka lojui pitkin pituuttaan takanedusmatolla, sillä ilta oli sateinen ja takassa tuli.

Isä makasi sohvalla, kuten hänen tapansa usein oli työpäivän jälkeen, ja luki ääneen lehdestä mielenkiintoisimpia uutisia, ja äiti istui toisessa lepotuolissa parsimassa Donaldin sukkaa. Donald itse oli iltavuorossa sahalla ja Faith lähtenyt Lily MacBriden luo Dugaldin kanssa. Walter ja Evan olivat elokuvissa ja Moira Ramsaylla.

Oli niin hiljaista ja levollista, että se suorastaan hiveli Gracen korvia. Ja työ edistyi ─ hän oli oikein tyytyväinen siihen, miten oli saanut kuvattua Emman turkin kiillon. Taideakatemiasta tilatuissa pääsykoeohjeissa oli lueteltu ne tehtävät, joita pääsykokeessa tulisi suorittaa, ja lyijykynätutkielma oli niistä yksi.

Ulko-ovi kolahti ja Archie tuli sisään. Hän oli käynyt viemässä Coran kotiin moottoripyörällä, koska oli palannut sen päivän kierrokseltaan niin myöhään, että illallinen oli jo syöty ja Cora juuri lähdössä, ja sää oli todella ikävä. Öljykangastakki paukahti eteisessä, kun Archie riisui sen ja löi auki ennen kuin ripusti vaatepuulle kuivumaan.

-Lämpölevyllä on sinulle ruokaa, Archie, äiti sanoi. -Tarvitsetko minua?

-Minä olen jo iso poika ja osaan syödä itse, äiti, Archie vastasi hilpeällä äänensävyllä, joka sai äidin naurahtamaan ja lämmitti Gracenkin sydäntä. Oli niin mukavaa kuulla Archien olevan hyvällä tuulella.

Isä luki juuri ääneen arvostelua Rosie-tädin uusimmasta levystä, kun Archie syötyään tuli olohuoneeseen.

-No, sanoi isä ja laski lehden alas, -sinä teit tänään pitkän retken.

-En niinkään, sanoi Archie. -Pysyttelin enimmäkseen Glenfinnanissa. Onneksi sade alkoi vasta niin myöhään. Otin kaksikymmentä henkilökuvaa ennen sitä, ja sain myös lehden tilaamat kuvat.

Isä vihelsi.

-Pojasta polvi ja niin edelleen, hän sanoi. -Kaksikymmentä? Moniko lupasi lunastaa?

Archie virnisti, kuin olisi suorastaan odottanut tätä kysymystä.

-Seitsemäntoista, hän sanoi ylpeänä. -Ja yksi vanhempi pariskunta tilasi heti useamman kopion, jotta voivat antaa niitä joululahjaksi lapsilleen. He olivat Leedsistä ja aina haaveilleet pääsevänsä Ylämaalle. Nyt he olivat innoissaan kaikesta kuin pikkulapset, ja minä tietysti löin pökköä pesään kertomalla heille kaikkein romanttisimmat ja verisimmät tarinat niin paksulla murteella, että tuskin itse ymmärsin, mitä sanoin.

-Archie, äiti sanoi nauraen, -ethän sinä vain huijaa asiakkaita!

-Minä annan heille sitä, mitä he tahtovat ─ elämyksiä ja muistoja ja eksotiikkaa. Archie hymyili tuikkivin silmin.

Grace nojasi päätään lepotuolin selkänojaan ja katsoi veljeään. Omituista! Faith kutsui Archieta ”möröksi”, ja tämä saattoikin olla tavattoman tympeä niin halutessaan. Ja sitten sama Archie kulki pitkin Ylämaata hurmaten matkailijoita ja tarjoten näille ”elämyksiä ja muistoja ja eksotiikkaa”, niin että ihmiset tilasivat kuvia enemmän kuin isältä koskaan.

Ja yhtäkkiä isän ilmeen nähdessään Grace ei ollut aivan varma siitä, oliko tämä jälkimmäisestä asiasta sittenkään iloinen.

Ehkä äiti oli huomannut saman, sillä hän kysyi nopeasti:

-Pääsikö Cora turvallisesti kotiin? Viimeinen tieosuus menee sateella pahaksi.

-Pääsi kyllä, vein hänet pihaan asti ─ mutta huomenna hän kyllä joutuu tulemaan peltoja pitkin, Archie sanoi ja istuutui äidin lepotuolin käsinojalle.

-On todella vahinko, ettei linja-auto kulje sitä kautta, Grace huomautti. -Silloin Coran ei tarvitsisi aina kävellä.

-Hän yrittää joka kerta saada minut jättämään itsensä risteykseen juuri viimeisen tienpätkän kehnouteen vedoten, Archie hymähti. -Vaikka tosiasiassa lapsiparka ei niinkään sääli moottoripyörää kuin toivo, ettei kukaan näkisi hänen kotipaikkaansa. En käsitä, miksi MacRob pitää tilan sellaisena.

-He ovat taloudellisesti hyvin tiukalla, äiti huomautti hiukan nuhdellen. -Ian MacRob oli joskus juovuspäissään mennyt laittamaan nimensä Jackie Owenin velkakirjaan. Kun Owen teki konkurssin, kaikki kaatui takaajille.

-Kai minä nyt sen tiedän, Archie tokaisi. -Paitsi etten käsitä, miksei MacRob riitauttanut asiaa, jos ei ollut kerran täysivaltainen ruvetessaan takaajaksi.

-Me kaikki emme ole kauppakoulun käyneitä emmekä ymmärrä niin sujuvasti tällaisia asioita, isä sanoi hiukan pisteliäästi. -Eikä MacRob ole niitä miehiä, joilla olisi laumoittain ystäviä neuvomassa.

-Ja tietysti minä ymmärrän, että he ovat varattomia, Archie jatkoi välittämättä isän happamasta puheesta. -Eikä siinä mitään, niinhän kaikki nykyään ovat. Emme mekään rahassa kieri. Mutta vaikka kauppa menisi kahdesti konkurssiin, ei täällä näyttäisi samalta kuin MacRobilla. Kaikki on siellä levällään, aivan kuin ihmiset saisivat halvauskohtauksia ja työkalut ja tavarat putoilisivat heidän käsistään mihin sattuu. Ulkorakennusten ovet retkottavat auki, navetan rikkinäistä ikkunaa ei ole paikattu edes pahvilla, aura on kesät talvet ulkona sateessa keräämässä ruostetta, vaikkei MacRobilla taatusti ole varaa ostaa uutta, ja näköjään Coran äiti tyhjentää laskiämpärin aina samaan kohtaan aivan etuoven viereen. Ei sen, että on köyhä, tarvitse merkitä, että elää sikolätissä!

Archie oli aivan hengästynyt puhuessaan, niin kuin olisi ollut suunnattoman turhautunut näkemästään. Äiti taputti häntä kädelle.

-Voi Arch, hän sanoi hiljaa, -sinä olet vielä niin nuori. Sinäkin opit, että kun ihmiseltä viedään kaikki ─ kun häneltä viedään toivo ─ mitä hän välittää enää ovista ja laskiämpäreistä! Ja se MacRobeilta on viety, toivo. Tila on pieni ja kivinen, se ei tuota heille kylliksi eikä kukaan sitä heiltä osta. Ja Ian ei saa edes tilapäistöitä muualla, sillä kaikki tietävät, että hän on tuurijuoppo. Kun tähän päälle tuli takaus maksettavaksi ─ Archie, älä tuomitse niin kovasti.

-En minä tuomitse, Archie sanoi hiukan katuvalla äänellä. -En tarkoittanut sitä niin. Olen vain ─ äh, on sikamaista, että tällä vuosisadalla tässä maassa ihmisten pitää elää tuollaisissa oloissa! Eivätkö vävyt voisi auttaa? Coran sisaret ovat ymmärtääkseni jo naimisissa.

-Ovat kyllä, äiti sanoi. -Mutta pelkään, että heidän puolisoistaan ei paljon apua ole. Emily lähti miehineen Amerikkaan heti häiden jälkeen, eikä heistä kai ole pahemmin kuulunut sen jälkeen. Lilyn mies sai polion joku vuosi takaperin ja on täysin työkyvytön, he tulevat hädin tuskin toimeen sillä, mitä Lily saa raavituksi kokoon. Ailsan miehellä on käsittääkseni koko ajan kehitteillä joku loistava liikesuunnitelma, joka päättyy säännönmukaisesti katastrofiin, ja Ednan puoliso ─ no, hänet löytää varmimmin pubista.

Grace värisi. Hän ei ollut tiennyt tätä kaikkea, sillä Cora puhui harvoin perheestään. Se, että tämä oli kertonut isänsä syksyisestä käynnistä kirjakaupassa, oli ollut jo melkoinen uskoutumisen hetki.

-Vai niin, sanoi Archie hitaasti. -No, sitten ei kai auta kuin toivoa, että nuoresta Arthurista kasvaa parempi mies kuin isästään ─ tai että Cora pääsee hyviin naimisiin. Hän ansaitsisi totisesti tulla pelastetuksi kotoaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

-Cora parka, äiti sanoi hiljaa. -Hän on suloinen tyttö, mutta pelkään, ettei MacRobien tilanne suorastaan houkuttele mitään ihannekosijaa.

Archie istui hetken hiljaa, sitten hän rykäisi.

-Minulla olisi asiaa sinulle, isä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti