maanantai 27. maaliskuuta 2017

42. Kuorma-auto


Koivurannan keittiön pöytä oli peitetty sanomalehdillä, ja Grace oli vaihtanut ylleen pieneksi jääneen leninkinsä, joka oli niin hiutunut lukuisissa pesuissa, ettei Moira ollut huolinut sitä käyttöönsä. Hänen kätensä olivat savessa kyynärpäihin asti, ja savea oli hänen vaatteissaan ja poskissaan ja hiuksissaankin, kun hän oli toisinaan pyyhkäissyt tuskissaan kiharan pois tieltä.

Hän oli päättänyt aloittaa muovailuharjoittelunsa valmistamalla ”yksinkertaisen astian”, kuten ohjeissa sanottiin, mutta pöydällä oleva möykky olisi tuskin kelvannut edes Emma Woodille maitokupiksi. Voi, miksi hänen piti tehdä tällaista, mitä hän ei osannut!

-Minun pitäisi pian saada katettua teetä varten, Cora huomautti ystävällisesti työpöydän luota. Hän pyöritteli leipätaikinaa käsissään huomattavasti taitavammin kuin Grace savea. -Mutta sinä et varmaan voi keskeyttää.

-Äh, sanoi Grace, -minä menen ja heitän tämän järveen joka tapauksessa!

Cora kääntyi vilkaisemaan möhkälettä, jonka parissa Grace oli ahertanut jo pari tuntia.

-Se näyttää aika hyvältä morttelilta! Sinä voit sanoa kokeessa tekeväsi sellaisen.

-Savestako!

-Hm, äännähti Cora epäröiden. -Mutta ei kai taiteella ole aina paljonkaan tekemistä käytännön elämän kanssa?

Grace huokasi ja työnsi kätensä kiharoihinsa muistaen liien myöhään, että onnistui nyt sotkemaan hiuksensa kunnolla saveen.

-Minä en tahtoisi nyt olla tekemisissä käytännön elämän kanssa! Archie on hullu.

Cora tirskahti.

-Anteeksi, hän sitten sanoi katuvaisena. -Minusta se vain oli… No, hänhän toimi juuri niin kuin isäsi tahtoi, eikä ostanut autoa yritykselle!

Grace koetti epätoivoisesti olla hymyilemättä.

-Isä ei silti ole tyytyväinen! En ole koskaan nähnyt häntä niin vihaisena ─ en edes…

Hän aikoi sanoa, ettei edes silloin, kun Faith oli juossut pastori Torranin perässä, mutta muisti samassa, ettei Cora tiennyt tarinaa, ja ettei äiti varmaankaan toivonut Gracen kertovan. Sen sijaan hän jatkoi:

-Enkä minä tiedä, puhuuko isä koskaan enää Rob-enolle, kun tämä oli suostunut takaajaksi Archien autolainalle. Hän ei kuulemma olisi koskaan voinut kuvitella, että eno olisi valmis ajamaan Kuusikukkulan perikatoon yhden autonromun tähden. Isä ei ilmeisesti usko vähääkään Archien pystyvän selviämään lainastaan!

-Ei se ole romu, Cora huudahti moittivasti. Hän oli uskaltautunut etuportille kurkistamaan autoa, vaikka koettikin muuten pysytellä selkkauksesta erossa, sillä sen osapuolista toinen maksoi hänen palkkansa. -Se on kauhean siisti!

-Moottorissa on kuulemma jotakin korjattavaa, Grace huomautti. -Tosin Archie sanoi säästävänsä suuret rahat siinä, kun Donald pystyy hoitamaan huollon. Minä luulen, että hän on jo puhunut Donin kanssa. Ei Arch tiedä niin paljon ajopeleistä, että olisi uskaltanut ostaa auton häneltä kysymättä.

-Archie on kauhean rohkea, Cora tunnusti. -Minä en voisi edes kuvitella sanovani isälleni… Hän vavahti.

-Mitä?

-No se bensiiniasia!

Nyt Grace ei voinut olla nauramatta. Kaikki oli niin mieletöntä.

-Minä pelkäsin, että isä saa halvauksen raivosta, kun Archie sanoi, että hän mielellään suorittaa autollaan liikkeen ajoa, mutta laskuttaa bensiinin, Grace kertasi. -Ja äiti parka koetti niin kovasti olla vakava, vaikka häntäkin nauratti!

Samassa väliovi aukeni ja äiti tuli takahuoneesta asunnon puolelle. Nyt hän näytti uupuneelta, ja yhtäkkiä Grace ajatteli, ettei äidillä ollut aina helppoa tasapainotellessaan isän ja Archien välillä. Ja niin iloisia ja hyväntuulisia kuin äiti ja isä olivat olleet lomalla Berliinissä!

-Voi Grace kulta, me juomme kohta teetä, äiti sanoi vähän kärsimättömästi. -Etkö sinä voi tehdä tuota yläkerrassa tai ulkona!

-Minä tarvitsen vesipisteen, ja ulkona aurinko kuivattaa saven liian nopeasti, Grace sanoi katuvaisena. Sitten hän sieppasi märän kankaan ja kietoi sen tekeleensä ympäri. -Minä siivoan kyllä kaiken!

Cora nosti leipäpellin lieden päälle kohoamaan.

-Tässä menee joka tapauksessa vähän aikaa, Betty-täti, hän sanoi puolustellen. -Minä ajattelin, että tuore leipä tekee kaikille nyt hyvää.

-Kiitos, Cora. Äiti istuutui huokaisten pöydän ääreen. Hänellä oli kirjenippu kädessään. -Toin päiväpostin myymälästä.

-Oliko mitään Stuartilta? kysyi Grace toiveikkaana alkaessaan koota pois likaisia sanomalehtiä.

-Ei, mutta Glenn ja Clyde tulevat ylihuomenna.

-Vihdoinkin!

-En minä tiennytkään, että sinä odotat heitä niin kovasti, äiti huomautti hämmästyneenä.

-Äh, sanoi Grace, -en minä heitä odota! He olivat aika ärsyttäviä silloin, kun olivat täällä Miriam-tädin ja Davy-enon kanssa, vaikka Stu kirjoittikin heidän olevan nyt hiukan nöyrempiä. Mutta minun käy heitä sääliksi. Onko se nyt laitaa, että kaksitoistavuotiaat pojat joutuvat viettämään kesälomaansa koululla.

-Hyvä, että he voivat viettää osan lomasta siellä, äiti sanoi vakavasti. -Ei sillä, etteivätkö he olisi olleet tervetulleita heti loman alettua, mutta ehkä näin on kaikille parempi.

-Ovatko he koko loppukesän Kuusikukkulalla?

-Varmaankin, siellä on parhaiten tilaa nyt, kun vain Cameron ja Leslie ovat koko loman kotona. Jouluna meillä oli täällä aika ahdasta, ja olin suoraan sanottuna kiitollinen, kun he menivät Somervilleille pääsiäiseksi. Ja pojat ovat niin hyvin kasvatettuja, etten usko Robin väsyvän heihin. Äiti huokasi ja hieroi otsaansa. -Kun vain tietäisin, mitä hänen päässään oikein liikkui!

-Rob-enonko? Hän tahtoi auttaa Archieta. Grace nosti kosteaan kankaaseen käärityn tekeleensä kaapin välikköön. -Ja kyllä hän tietää, että Arch hoitaa lainansa.

-Ei sellaista voi näinä aikoina kukaan tietää! Sen sijaan hän tiesi, että Archie toimi vastoin Duncanin tahtoa ─ poika oli sentään kertonut tilanteen rehellisesti.

-Äiti, sanoi Grace tiukasti, -Archie on yhdenkolmatta! Ei kenellekään pitäisi kuulua se, mitä hän tekee omilla säästöillään.

-Kyllä se kuuluu, jos hän heittäytyy nenäkkääksi omaa isäänsä kohtaan.

-Stuart on ollut aina nenäkäs isää kohtaan! Miksei Archiekin joskus saisi?

Äiti hymyili.

-Voi teitä, hän sanoi. -Joskus minä kaipaan niitä aikoja, jolloin suurimmat ongelmat kanssanne johtuivat riidoista pyhäkoulussa! Ei, Grace kulta, älä pese käsiäsi tässä tai kylpyhuoneessa, tukit talon vanhat putket tuolla savimäärällä. Mene huuhtelemaan enin osa järveen ja tule sitten sisään pesemään pois loput. Äläkä missään nimessä kastele tukkaasi, ellet halua muuttua itsekin patsaaksi. Anna saven kuivua ja harjaa se pois, kun olet lopettanut tältä päivältä, ja sitten voit mennä kylpyyn. Minä en yleensä hyväksy sitä, että ruokapöytään tullaan likaisena, mutta olkoon tällä kertaa, jos kuitenkin jatkat kohta teen jälkeen. Mutta seuraavaa kertaa varten voisit kyllä muistaa peittää hiuksesi huivilla!

Myöhemmin teepöydässä oli tarjolla lämmintä rapeaa leipää ja skonssejakin, joita Cora oli viime hetkessä pyöräyttänyt ja hakenut kellarista niiden lisukkeeksi hilloa, vaikka oli arkipäivä. Grace ajatteli, että jos Ruth oli oppinut rouva Wallacelta teen ja tukevan aterian merkityksen, myös Cora tuntui uskovan siihen, ettei kukaan jaksaisi riidellä hyvän ruuan äärellä.

Mutta siltikin tunnelma pöydässä oli kiusallinen. Evan, Walter, Donald ja Archie pitivät tosin yllä keskustelua, mutta se kiersi vain ja ainoastaan auton ja sen teknisten ominaisuuksien ympärillä. Kun sellaiset ilmeisen päivänpolttavat seikat kuin kaasutin tai vaihdelaatikko tai rengaspaineet eivät aivan avautuneet Faithille, Gracelle ja Moiralle, nämä olivat harvinaisen vaitonaisia. Äitikin puhui vain kysyessään, tahtoiko joku lisää hilloa, tai voisiko Cora täydentää sokerikuppia.

Mutta isä ei puhunut lainkaan. Ja sellaista Grace ei muistanut elinaikanaan tapahtuneen.

Vähitellen muutkin huomasivat saman. Ensimmäisenä vaikeni Evan, joka pelkäsi ja karttoi kiistoja. Sitten hiljeni Walter, jonka kuukausirahan yllä oli jo viikon verran jälleen häilynyt peruutusuhka niinkin vähäisen syyn kuin yhdessä sataman kalavajoista testatun koiranpommin vuoksi, mikä pojan mielestä osoitti isän olleen jo pidempään oudon ahdasmielinen. Donald muuttui kiusaantuneen näköiseksi, aivan kuin olisi joutunut julmasti pudotetuksi ihanasta koneparatiisistaan tavallisten kuolevaisten ja näiden omituisten suhteiden sekaan.

Mutta Archie ei näyttänyt kiusaantuneelta eikä vaiennut. Hän joi teetään, kuin ei mikään olisi ollut vialla, vaikka Grace olikin havaitsevinaan veljen katseessa jotakin uhmakasta. Yhtäkkiä hän ajatteli, että veli muistutti Davy-enoa. Ylämaan epävakaisessa kesässä Archie ei tietysti ollut ruskettunut yhtä tummaksi kuin eno idässä, mutta hänen silmänsä olivat siniset kuin jää, ja hänessä oli jotakin oudon ryhdikästä.

-Ikävää, että minun yritteliäisyyteni ei tunnu miellyttävän isää, Archie sanoi levollisesti ja otti neljännen skonssin. -Onneksi se ei ole ongelma. Ainahan minä voin myydä osuuteni myymälästä. Ranald Saunders saattaisi olla kiinnostunut.

-Archibald! äiti melkein kuiskasi, aivan kuin olisi voinut siten estää isää kuulemasta Archien sanoja. Faith potkaisi Gracea pöydän alla, sillä he eivät tohtineet katsoa toisiinsa.

Äiti ja isä olivat aina opettaneet, että kaikkien ihmisten kanssa saattoi tulla toimeen, jos vähänkin yritti, ja että kaikkia ihmisiä tuli kunnioittaa. Mutta lapset eivät olleet voineet olla vuosien mittaan huomaamatta, että Saunderseja äiti ja isä eivät kumpikaan sietäneet saati kunnioittaneet, ja että rouva Saunders puolestaan puhui Koivurannan asukkaista pahaa aina, kun sai siihen pienenkin tilaisuuden. Miksi, sitä he eivät ymmärtäneet, mutta Archien piti hyvin tietää, että hänen ei olisi saanut mainita mitään tuollaista edes pilan päiten.

-Minä puolestani voin perustaa oman yrityksen, Archie jatkoi ja levitti skonssille paksulti hilloa. -Tuletko mukaan, Don?

-Monttööriksikö? kysyi Donald isään vilkaisten. Hän selvästi halusi osallistua pilailuun, mutta pelkäsi seurauksia.

-Saat sinä ajaakin. Archie laski skonssin lautaselle ja piirsi käsillään ilmaan suorakaiteen, kuin olisi ihaillut auton kylkeen maalattua mainostekstiä. -”Veljekset Fleming. Kuljetuksia toiveidenne mukaan ja myös toivomattanne.”

Grace puri huultaan niin, että siihen koski. Hän tunsi, kuinka Faithin kyynärpää hänen kyynärpäänsä lähellä alkoi täristä, ja Walter pöydän toisella puolen muuttui aivan punaiseksi koettaessaan olla nauramatta. Äiti nosti ruokaliinan suulleen eikä katsonut heihin.

Ja silloin isä räjähti nauruun.

He kaikki aivan kuin hypähtivät paikoillaan, niin äkillistä ja yllättävää se oli. Isä nauroi tukehtuakseen, kunnes hän lopulta joutui pyyhkimään kyyneleitä silmistään.

-Keneen sinä olet oikein tullut, poika? hän lopulta puuskutti.

-Sinuun, olletikin, Archie vastasi rauhallisesti ja haukkasi skonssistaan, kuin olisi keskustellut säästä. -En kai minä muuten olisi näin vaikea.

Isän uusi naurunpuuska tuntui tärisyttävän koko taloa. Ja yhtäkkiä äiti alkoi nauraa, sitä helisevää, iloista naurua, jota Grace rakasti. Moira kikatti niin, että muruset lentelivät, ja sitten he nauroivat kaikki, helpottuneina ja riemuissaan. Jopa Cora uskalsi hihittää hiukan. Vain Archie söi skonssinsa loppuun ja joi teetään kuin ei mitään olisi tapahtunut, vaikka nyt hänen silmiensä jäänsinessä tuntui välkkyvän aurinko.

Lopulta he kaikki alkoivat rauhoittua.

-Minä sanoin taannoin äidillenne, että olen alkanut viime aikoina ymmärtää omaa isääni, sanoi isä ja pyyhki taas silmiään. -Viimeisinä aikoinaan hän sanoi minulle: ”Kahdeksan lasta! Se on sinulle oikein.” Minä alan nyt ymmärtää senkin, mitä hän sillä tarkoitti.

-Duncan! äiti sanoi yhtä aikaa hellästi ja nuhdellen.

Isä sekoitti hetken teetään ja katsoi alas kuppiin. Sitten hän katsoi Archieen.

-Auto on sinun, hän sanoi. -Pidä hyvänäsi. Flemingin kirjakauppa ostaa sinulta ajot. Saat maksaa itse juoksevat kulut, niin kuin bensiinin ja jos Donin pitää ostaa varaosia siihen romuun, mutta annan sinulle kilometrikorvauksen lisäksi kymmenen prosentin provision myyntikierrosten tuotosta, vaikka en vieläkään usko, että sellaista tulisi. Puolen vuoden päästä katsotaan tilanne, ja jos hullutuksesi ei ole siihen mennessä vienyt sinua tai kauppaa konkurssiin, harkitsen lunastavani auton sinulta.

-Entä ellen minä myy? Archie kysyi rauhallisesti.

Ilme isän kasvoilla muuttui ─ Grace ei olisi uskaltanut sanoa sitä ääneen, mutta hänestä tuntui, että se muuttui ihailevaksi.

-Sinä totisesti olet minun poikani, isä sanoi. Sitten hän kääntyi Coran puoleen. -Cora, olisiko siitä kovasti vaivaa, jos saisimme toisen kannullisen teetä? Minusta tuntuu, että tarvitsemme sitä kaikki.

-Ei toki! Minä haudutan aivan heti! Ja Cora lennähti tuoliltaan hakemaan vesikattilaa, jota piti aina lämpimänä hellalla.

Grace hymyili onnellisena. Mitä jostakin typerästä savenvalamisesta, kun kaikki oli hyvin kotona! Yhtäkkiä kaikki alkoivat rupatella, aivan kuin olisivat vapautuneet oudon taian vallasta, ja isä puheli tavalliseen tapaan, ja Cora toi lisää teetä ja toisen lautasellisen skonsseja, vaikka he luulivat syöneensä jo kaiken. Archie joi edelleen teetään levollisena, mutta Grace huomasi, että hänen poskensa punersivat ja hänen kätensä vapisi vähän, kun hän otti leipää.

-Archie on kauhean viisas! kuiskasi Moira Gracelle. -Ja rohkea!

-Niin on, Grace kuiskasi vastaan.

Ja sitten hän mietti haikeana, osaisiko Maisie Armstrong arvostaa Archien viisautta ja rohkeutta, tai ymmärtäisikö tämä niitä edes.

Teenjuonnin jälkeen Donald veti ylleen haalarin, jonka oli tuonut mukanaan sahalta, mistä päätellen hän oli hyvinkin tiennyt auton olevan kotona odottamassa. Sitten hän meni avaamaan kuorma-auton konepellin. Niin paljon isä ei sentään nöyrtynyt, että olisi tullut ulos katsomaan, mutta puolen kaupungin pikkupojat ja muutama aikuinenkin mies kerääntyi ihailevana laumana auton ympärille antamaan hyviä ohjeita ja pyrkimään auton koppiin, kun Archie Donaldin käskyn mukaan käynnisti moottorin.

Faith ja Moirakin menivät kadulle ihmettelemään konepellin alta paljastuvaa kummallista mekaniikkaa ja auton moottorin murinaa ja sitä, miten Archie tuntui ymmärtävän, mitä Donald siitä sanoi, vaikka tämä olisi voinut puhua yhtä hyvin kiinaa. Grace seurasi heitä hiukan häpeillen, sillä hänen olisi oikeastaan pitänyt mennä jatkamaan muotoilutyötään eikä näyttäytyä savisena ihmisten ilmoilla.

-Nyt tiehenne, jokainen, ärähti Donald, kun Walter ja Danny Keir olivat saada jakoavaimesta päähänsä tultuaan liian lähelle. -Niin kuin olisitte jo!

-Niin mutta kun… aloitti Walter. Mutta Donald loi häneen yhden katseen, joka sai pojan vetäytymään. -Mennään uimaan!

Poikalauma lähti, sillä Donaldissa oli jotakin sellaista, joka yleensä sai heidät tottelemaan. Faith tuhautti nenäänsä ja sanoi menevänsä katsomaan, tarvitsiko Cora apua illallisen kanssa, ja Grace aikoi lähteä hänen mukaansa viimeistelläkseen onnettoman savityönsä.

-Gracie, sinä jäät, ilmoitti Donald. -Tarvitsen sinua.

-En minä ymmärrä mitään autoista! Grace puuskahti.

-Ei sinun tarvitsekaan. Minun pitää mennä auton alle, ja tarvitsen sinne apukäsiä. Sinä olet tarpeeksi pieni.

-Mutta eikö Moira…

-En minä tahdo auton alle! huusi Moira.

-Sinun käsiisi minä en antaisi edes mutteria, nielaisisit sen kuitenkin pälpättäessäsi, Donald sivalsi. -Ja Gracie on tarpeeksi likainen jo valmiiksi. Arch, sammuta moottori.

Donald asettui makuulle kadulle ja ponnisti itsensä tottuneesti ajopelin alle. Grace vilkaisi pukuaan. Hän oli todellakin jo ”tarpeeksi likainen”, joten sama kai tuo, jos hän olisi kohta myös katupölyssä ja ties missä muussa. Ja sitä paitsi hän tunsi itsensä imarrelluksikin, kun Donald luotti häneen tuolla tavalla.

Niinpä tyttö kömpi veljensä mallia seuraten, joskin huomattavasti tottumattomammin, auton alle miettien, miten koomiselta mahtoi näyttää, kun heidän molempien sääret törröttivat näkyvissä.

Grace ei ollut koskaan ajatellut, miltä autot näyttivät alhaalta. Kuka oli koskaan saattanut keksiä mitään tällaista ─ kummallisia putkia ja ruuveja!

-Varo pakoputkistoa, se on lämmin, vaikkei auto käynyt kauan, sanoi Donald. -Pidä tätä.

Grace ei edes kysynyt, mikä ”tämä” oli, mutta otti Donaldin ojentaman esineen vastaan kuuliaisesti.

-Onko se paha? Archie oli kyykistynyt auton viereen ja kurkisteli sen alle.

-Kyllä minä tämän halskaan, Donald sanoi reippaasti ja ähkäisi kääntäessään tiukkaa ruuvia. -Varo!

Jotakin lämmintä ja tahmeaa roiskahti Gracen kasvoille ja sai hänet kirkaisemaan ja pyyhkimään poskiaan.

-Älä huuda, sanoi Donald, -ei se ole öljyä pahempaa. Äläkä hiero sitä käsiisi! Arch, anna trasselia.

Archie ojensi auton alle mytyn trasselia, jota Donaldilla oli aina tallessa suurella rullalla, ja Grace koetti hieroa tahmaista öljyä kasvoiltaan ja hiuksistaan. Miltä hän oikein mahtoi näyttää!

-Anna se, sanoi Donald, ja Grace ojensi ”sen”, jota oli koko ajan puristanut tiukasti nyrkissään. -Pidä tästä.

Oli lohdullista ymmärtää sen verran, että ”tästä” tarkoitti jonkin työkalun kahvaa.

-Miten sinä tiedät, mitä sinun pitää tehdä? Grace kysyi.

Donald käänsi päätään. Hän oli yhtä lailla saanut öljyä päälleen ja näytti hurjalta, kun silmänvalkuaiset loistivat mustista kasvoista ja punainen tukka seisoi pystyssä. Grace arvasi näyttävänsä itse aivan samanlaiselta, tai oikeastaan pahemmalta, sillä hänen tukkansa oli vielä savella kuorrutettu.

-Miten niin? veli sanoi hämmästyneenä. -Tämähän on aivan yksinkertaista.

Grace tirskahti.

Samassa he kuulivat askeleita kadulta, ja Archie nousi ylös kyykkyasennostaan.

-Kappas vain, hän sanoi jollekulle. -Sinuakin näkee.

-Hei, Archie, vastasi ääni, joka sai Gracen koko olemuksen sähköistymään. -Kenen tämä peli on?

-Minun, sanoi Archie. -Donald laittaa sitä kuntoon.

Sitten ääni kysyi:

-Onko Grace kotona?

Silmänräpäys tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. Grace tiesi, että Archie olisi halunnut pelastaa hänet tavalla tai toisella kohtaamisesta tässä tilanteessa, mutta hän tiesi myös, ettei siihen ollut mitään mahdollisuutta. Olisi vain ajan kysymys, milloin heidän säärensä kiinnittäisivät huomiota.

-Hän… auttaa Donia. Archie kyykistyi uudelleen ja kurkisti auton alle. -Gracie, Axel Barclay kysyy sinua.

Donald, joka ei ollut tunnistanut ääntä, jähmettyi nyt paikalleen ja katsoi Graceen myötätuntoisena. Ja Grace kurkisti auton alta jalkakäytävän puolelle ja näki, että siellä oli kaksi jalkaparia.

Toinen kuului nuorelle miehelle, jolla oli ruskeat urheilukengät ja ruudulliset sukat ja golfhousut. Mutta toinen jalkapari kuului jollekulle, jolla oli sirot, vaaleasta nahasta valmistetut remmikengät ja silkkisukat ja hyvin kapeat nilkat ja erittäin sievät sääret, joiden yläpuolella Grace saattoi aavistaa kevyen kesäleningin helman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti