torstai 30. maaliskuuta 2017

45. Piirileikkiä

 
Heinäkuun 16. päivänä
”Tämä kevät ja kesä on ollut täynnä kaikenmoisia yllätyksiä, joista suurin osa ei ole ollut järin miellyttäviä. Tuntui siis kahta hauskemmalta, kun Stuart tänään tupsahti kotiin etukäteen varoittamatta.

Äiti oli tietysti yhtä aikaa iloinen ja vihainen, kun Stu ei ollut kertonut tulostaan etukäteen, ja hän tahtoi tietää, mitä varten Stuart ei ollut järjestänyt itseään samaan junaan kaksosten kanssa, jottei näiden olisi tarvinnut matkustaa kahden. Stuart otti nuhteet vastaan nöyrästi ja myönsi, että olisi toki järjestänyt, mutta että hän tulikin Edinburghista. Ja silloin äiti moitti häntä entistä enemmän, sillä hän ei ollut lainkaan tiennyt Stuartin aikovan Edinburghiin, ja äiti olisi tahtonut lähettää terveisiä tutuille siellä.

Kun Prinssi vihdoin sai suunvuoron ─ ja tämä tapahtui meidän istuessamme jo illallispöydässä ─ hän pudotti melkoisen pommin. Hän oli käynyt Edinburghissa neuvottelemassa, koska pääsee levyttämään!

-Tietysti minä en ole vielä aivan entiselläni, hän sanoi vaatimattomasti, -ja se on vain levyn B-puoli, mutta erään soitto-oppilaani isä tuntee jonkun levy-yhtiössä ja oli ehdottanut minua sinne. Tallennus tapahtuu syksyllä, joten minulla on vähän aikaa vielä palautua.

Me kaikki koetimme olla katsomatta hänen käsiään, jotka olivat ennen niin kauniit ja pitkäsormiset. Tietysti hänellä on yhä pitkät sormet, pianistin sormet, kuten isä sanoo, mutta nivelet ovat yhä turvoksissa, ja tulipalossa palanut iho on kasvanut uudelleen ohuena ja punaläikkäisenä ja ryppyisenä, kuin hänen kätensä olisivat vanhuksen, vaikka hän on itse vasta kolmenkolmatta.

-Tuletko sinä taas kuuluisaksi? Moira, se porsas, kysyi sumeilematta.

-Luultavasti en, vastasi Stuart ja virnisti. -Mutta saan siitä vähän rahaa, ja se tulee tarpeeseen.

-Älä huoli häntä morsiusneidoksi, Stu, sanoi Faith tiukasti. -Sitä hän kysyy seuraavaksi!

-Katsotaan sitä sitten, sanoi Stuart. -Ei se ole ajankohtaista vielä pariin vuoteen.

Me mykistyimme kaikki. Vielä pariin vuoteen! Ja Fanny ja Stuart ovat olleet kihloissa jo kohta vuoden!

Prinssi selitti, että tahtoo saada ensiksi koottua sen verran pääomaa, että pystyy turvaamaan Fannyn elämän, ja ennen kaikkea löytää paikkansa, niin että he voivat asettua johonkin vakituisesti, vaikka hän sitten tekisikin taas kiertueita.

Äiti ja isä nyökkäilivät ja näyttivät yhtä aikaa vähän hämmästyneiltä ja helpottuneilta, kun Stuart oli niin järkevä. Sitten isä muistutti ystävällisesti, että hän tietysti tukee Stuartia taloudellisesti, jos on tarve, mutta Prinssi melkein hermostui. Hän ei näköjään siedä minkäänlaista puuttumista asioihinsa, ei silloinkaan, kun tarkoitus olisi auttaa. En voi olla miettimättä, eikö Fanny tahtoisi mieluummin vähän pikemmin oman kodin kuin vuosikausien odottamisen moisen riippumattomuuden tavoittelussa!

Katsoin salaa Archieta, joka oli aika hiljainen, ja mietin, miltä tästä tuntui ajatella, että Fanny olisi naapurissa vielä pari vuotta. Ja sitten ajattelin Fannya, joka on saanut Stuartin taas hetkeksi luokseen, mutta vain muutamaksi viikoksi, ja silloinkin hän joutuu jakamaan tämän meidän kanssamme, sillä vaikka äiti nytkin oli kysynyt, eikö Fanny tulisi meille illalliselle, tämä vastasi vain hymyillen aidan yli, että ei tahtonut ’häiritä’.

Ja omituista kyllä, yhtäkkiä minä olin kauhean helpottunut siitä, että olen vasta melkein seitsemäntoista, enkä kihloissa kenenkään kanssa, eikä minun tarvitse olla järkevä eikä odottaa ketään.

Illallisen jälkeen Archie sanoi vievänsä Coran autolla kotiin, koska pilvet olivat nousemassa ja sade saattaisi iskeä yhtäkkiä. Evan ja Walter menivät Donin kanssa vielä ulos, sillä Donald oli saanut tuoda sahalta jätelautoja, joista on tarkoitus tehdä kuorma-autoon hyllyt ja laatikot, ja niin hölmö kuin Walter useimmiten onkin, hän on melkein yhtä hyvä nikkaroimaan kuin isot pojat.

Minä olin luvannut auttaa Faithia laittamaan papiljotteja hiuksiinsa, kun hän ensin olisi pessyt ne, ja aioin mennä jo tyttöjen huoneeseen piirtääkseni vähän siinä toivossa, että Moira ei aivan heti tulisi ylös eikä ainakaan alkaisi puhua mitään Axelista. Mutta Stuart, joka aikoi vielä kävelemään Fannyn kanssa, pysäytti minut, kun olin päässyt alimmalle portaalle.

-Mikä se hepsankeikka oli, jonka kanssa minä näin Barclayn pojan asemalta tullessani? hän kysyi hiljaa.

Minä purin huultani. Tahdoin tehdä niin kuin äiti neuvoi, olla järkevä ─ ja olisin silti vain tahtonut heittäytyä Prinssin kaulaan itkemään. Mutta voitin itseni ja sanoin rauhallisesti, että se oli Axelin koulutoveri.

-Onko kaikki hyvin, Prinsessa? Stuart kysyi ja katsoi minua pitkään.

Minä vakuutin, että kaikki on hyvin.”

Heinäkuun 18. päivänä
”Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, Prinssi ja Archie todella nukkuvat molemmat vierashuoneessa ja vaikuttavat siitä huolimatta olevan kaikin puolin sulassa sovussa ja jopa ystävällisissä väleissä. Tästä päättelen, ettei Stuart tiedä, mitä Archiella on patjansa alla.

Voi, toivon niin hartaasti, että Arch tulisi järkiinsä! Ja ehkä niin vielä tapahtuukin, sillä kun Fanny nyt on käynyt meillä Stuartin vuoksi, Archie on alkanut vetäytyä yläkertaan tai takahuoneeseen tai lähtenyt kaupungille. Niin surullista kuin se onkin, Fanny vaikuttaa iloisemmalta ja vapautuneemmalta havaitessaan, ettei Archie ole paikalla.

Yhtä hartaasti toivon, että Archie löytäisi jonkun, sillä hän on minusta liian hyvä mies jäädäkseen yksin. Olen koettanut seurata, onko hänen ja Coran välillä mitään, mutta kun Archie on kaikille auttavainen ja kohtelias ja Cora kaikille palvelualtis, en osaa sanoa, liittyykö se mihinkään syvempään.

Olen jopa alkanut miettiä, olisiko Maisie sittenkin mahdollinen, ja suhtautua ystävällisemmin hänen täällä pyörimiseensä. Sillä mitä fuusioon tulee ─ yhtä laillahan se tarkoittaisi sitä, että Archie saisi aikanaan haltuunsa Armstrongin kaupan! Silloin vanha Angus Armstrong kyllä halkeaisi.”

Heinäkuun 21. päivänä
”Eilen oli isän syntymäpäivä. Vaikka on arki, puhelin soi tämän tuosta, ja äiti ja Cora valmistautuivat siihen, että illalla tulisi vieraita.

Niinhän heitä sitten tulikin. Muun muassa apteekilta ─ tietysti, kun isä ja Adam-setä ovat niin hyviä ystäviä. Mutta minusta oli täysin tarpeetonta raahata Fergie mukana.

Niin paha minä olen, että olisin iloinnut, jos hän olisi käyttäytynyt jotenkin ylimielisesti tai ilkeästi tai typerästi ja tehnyt itsensä naurettavaksi, niin että kaikki olisivat ihmetelleet, mitä Axel hänessä oikein näkee, ja sanoneet takanapäin, että kyllä Grace Flemingin tapainen järkevä ja viisas tyttö olisi parempi valinta, ja että on sääli, kun Axel ei tunnu sitä ymmärtävän.

Mutta ei, Fergie oli ystävällinen kaikille ja kiinnostunut kaikesta ja niin herttainen, että jopa minä tunsin kiusausta viihtyä hänen seurassaan. Mutta siihen en sentään ryhtynyt, sitä eivät äiti tai Archie voisi vaatia! Puhuin hänelle vain sen, mikä on välttämätöntä, ja muuten pysyttelin kaukana hänestä ja Axelista.

-Haluatko sinä, että minä läikytän kermaa hänen päälleen? kuiskasi Cora myötätuntoisesti valmistautuessaan lähtemään tarjottimen kanssa kierrokselle.

Ajatus oli houkutteleva, mutta en tietysti voinut antaa Coran tehdä niin.

Sitä sen sijaan kadun vähän, että vietin koko illan tiiviisti Gordonin kanssa, koska hän vaikutti liiankin iloiselta asiasta. En minä ajatellut, että yrittäisin tehdä Axelin mustasukkaiseksi ─ minähän en tahdo ajatella poikia ylipäätään ─ mutta tuntui säälittävältä tyytyä itse tyttöseuraan, varsinkin, kun paikalle perheidensä kanssa tulleet petolliset ystävättäreni eivät ollenkaan ymmärtäneet olla tekemättä tuttavuutta suloisen Fergien kanssa.

Kaikki paitsi Maisie, tietysti. Koska oli isän syntymäpäivä, Archie ei voinut lähteä kotoa millään tekosyyllä, ja Maisie käytti tilaisuutta hyväkseen, kuten taannoin lauantain tansseissa, vaikka ei toki yhtä räikeästi. Jossakin vaiheessa iltaa hän istui verannalla puhelemassa Archien kanssa, ja minusta tuntuu, että heillä oli todellakin mukavaa yhdessä.

-Heistä tulee kaunis pari, kuiskasi Cora minulle, enkä yrityksistäni huolimatta osannut päätellä, tarkoittiko hän sitä todella.”

Heinäkuun 24. päivänä
”Olen koettanut viime päivät keskittyä kaikin voimin harjoitteluuni. Kuvanveistäjää minusta ei tule koskaan, mutta onnistuin tekemään savesta jotakin, joka etäisesti muistuttaa Gordonin päätä, mikä oli tarkoituskin. Gordon istui koko iltapäivän kärsivällisesti minun mallinani, vaikka en varmasti ollut mitään hauskaa seuraa ähistessäni vihaisena savimöykkyni ääressä. Totisesti ei tässä työssä ole aavistustakaan sellaisesta kummallisesta lumouksesta kuin siinä piirustuksessa, jonka kauan sitten Gordonista tein, ja ehkä niin on hyvä.

Gordon on tietysti ollut kiinnostunut Axelista ja tämän ’seuralaisesta’, kuten hän sanoi. Kun vastasin levollisesti jotakin epämääräistä, hän näytti aivan kuin rauhoittuvan. Mutta minä kieltäydyn nyt ajattelemasta, mitä se merkitsee. Minä ajattelen vain taidetta.”

Heinäkuun 27. päivänä
”Archie on aloittanut autollaan suunnittelemansa myynti- ja kuvauskierrokset. Hän on pessyt autonlavan perusteellisesti, niin ettei siinä ole lampaista enää tietoakaan, ja siihen kinnitetty koppi hyllyineen ja laatikoineen on oikein soma pieni kulkeva varasto, ja vaikka hän ei olekaan tilannut kankaita tai uusia valoja, hän otti mukaan toisen isän suurista kameroista, joilla saa hyviä kuvia. Minä toivon niin hartaasti, että hän alkaa menestyä!

Arch jopa pakkasi mukaan tyynyn ja peitteen siltä varalta, että voi tarvittaessa yöpyä matkoillaan ja säästää aikaa ja bensiiniä. Itsekseni mietin, johtuuko tämä omistautuminen työlle enemmän siitä, ettei hänen tarvitse nähdä Stuartia ja Fannya. Stu harjoittelee päivisin soittamista taas kuin ennen ─ ja minun korvaani hän kuulostaakin jo samalta kuin ennen ─ ja Fanny pitää lomaa ompeluksistaan ja tulee ’kuuntelemaan’, kuten hän hymyillen sanoo, sillä eihän hän kuule musiikkia, vaan tuntee sen seistessään tai istuessaan pianon ääressä ja pitäessään kättään sen pinnalla.

Kuullessaan Archien suunnitelmista äiti huokasi, että hän ehti turhaan iloita kaikkien lasten olevan kotona. Nimittäin Evankin on toisinaan yötä poissa kotoa, jos hänen opastamansa matkailijat tahtovat leiriytyä maastoon. Niin kummallista kuin se onkin, Evan tuntuu nauttivan työstään, ja hän ilmeisesti on siinä hyvä, vaikka on niin nuori.

Minä puolestani alan olla kurkkuani myöten täynnä kaikkea ’pakkotaiteilua’, kuten Walter sitä nimittää. Maanantaina lähden äidin kanssa Edinburghiin ja tiistaina alkavat kokeet, enkä minä jaksa toivoa enää mitään muuta kuin että ne olisivat nopeasti ohitse. Tuntuu, kuin kaikki matkalla oppimani ja näkemäni ja nyt kotona harjoittelemani olisivat yhtä sotkua, niin etten enää tiedä, mikä ero on laveerauksella ja hiilityöllä!

Saadakseni jotakin muuta ajattelemista aioin tänään soittaa Millylle ja kysyä, voisinko tulla käymään Ballachulishissa, vaikka tiedänkin sen olevan vähän rasittavaa ─ Rose-täti ja Charlie-setä ovat suostuneet siihen, että Milly ilmoittautuu tanssikouluun Liverpoolissa, ja minä pelkään, ettei hänen päähänsä mahdu tätä nykyä yhtään mitään muuta. Mutta en ehtinyt vielä toteuttaa suunnitelmaani, kun Maisie putkahti meille kysymään, lähtisinkö uimarannalle.

Lähdin tietysti hetkeäkään epäröimättä, vaikka tiedän Maisien minun seurallani edelleen koettavan vakuuttaa ympäristölle jotakin sellaista, jonka olemassaolosta en ole aivan varma. Toivoisin, ettei Archie olisi niin tavattoman hyvä kätkemään tunteitaan! Olisi paljon helpompi, jos tietäisin, miten minun kuuluu Maisieta kohdella. Sillä jos Archie aikoo tehdä hänestä minun sisareni, on vähän noloa, jos olen vältellyt häntä, ja mikäli hänellä on muita suunnitelmia, minä en tahdo rohkaista Maisieta mihinkään vääriin luuloihin.

Olisin suonut, että Cora olisi saanut tulla mukaan, mutta en tietysti uskaltanut hiiskahtaa mitään asiasta. Vaikka äiti ehkä olisi hyvinkin hänet laskenut, en tahtonut asettaa Coraa kiusalliseen tilanteeseen, kun hän yhtäkkiä keskellä päivää olisikin huvittelemassa.

Oli lämmin päivä ja rannalla oli paljon väkeä. Gordon ja muutamia muitakin ilmaantui meidän seuraamme. Minä en ole kovin hyvä uimaan, joten en viitsinyt ottaa osaa sellaisiin vesileikkeihin, joissa pitää mennä syvään veteen. Mutta kävin järvessä virkistäytymässä ja istuin sitten pyyhkeeni päällä aallonmurtajalla tuntien, miten suloisesti aurinko lämmitti hartioitani. Tietysti minun pitää aina punatukkaisena varoa, etten pala, ja se on joskus suututtavaa. Haluaisin tulla ruskeaksi, kuten muut, mutta minä alan vain punertaa.

Silloin joku istuutui minun viereeni ja ojensi aallonmurtajan reunan yli sääret, joita olen kuullut luotettavalta taholta mainittavan kaupungin sievimmiksi. Ja koska minä olen päättänyt olla ajattelematta oikeastaan yhtään mitään yhtään mistään, tervehdin Fergie Davisia, mutta jätin kysymättä, missä Axel on.

-Miksi sinä et pidä minusta? Fergie kysyi.

Minä sitten inhoan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä pysytellä vieraskoreudessa. Miksi me emme voisi keskustella säästä tai jostakin muusta yhdentekevästä ja vihata toisiamme takanapäin! ’Miksi sinä et pidä minusta’ ─ aivan kuin minun olisi pakko pitää hänestä, niin kuin hän tuntuu hurmanneen koko kaupungin, ja aivan kuin minussa olisi vikaa.

-Miten niin muka, mutisin ja suoristin uimapukuni olkaimia.

-Axel on puhunut sinusta paljon, sanoi Fergie. -Minä odotin kovasti sinun tapaamistasi! Ajattelin, että meistä tulisi ystävät, sillä hänen mielestään sinä olet reilu ja hauska.

Reilu ja hauska! Ja ilmeisesti täydellinen idiootti.

-Hän olisi voinut kertoa, että sinä olet olemassa! minulta lipsahti.

Fergie näytti hämmästyneeltä.

-Kyllä hän kertoi kirjoittaneensa!

-Niin, mutta ei hän kertonut, että… sinä olet tyttö.

Voi, miten tyhmäksi tunsin itseni. Miksi en voinut sanoa, että olen vain keskittynyt pääsykokeisiin tai vielä vähän väsynyt matkasta tai jotakin muuta. Miksi minun piti paljastaa itseni!

-Oh, sanoi Fergie.

Ja sitten me istuimme hiljaa vierekkäin kuin mitkäkin parhaat ystävättäret, ja minä huomasin miettiväni, mistä hänen uimapukunsa on ostettu, ja ajattelin, että oikeastaan oma, Fannyn ompelema uimapukuni on paljon sievempi.

-Tietääkö Axel, että sinä pidät hänestä niin kovasti? Fergie sitten kysyi.

Tietääkö! Ellei hän tietäisi sitä ryöväriluolan jälkeen… Mutta enhän minä voisi siitä sanoa mitään. Vai oliko Axel kertonut Fergielle senkin? Ja oliko suudelmakin ollut ’reilu ja hauska’?

En tiedä, miten olisin selvinnyt tilanteesta, mutta samassa Gordon tuli ylös aallonmurtajalle ja komensi minut uimaan, ja kun en kaikesta kuulemastani järkyttyneenä kyennyt heti toimimaan, hän sieppasi minut käsivarsilleen ja paiskasi aaltoihin, niin että upposin hetkeksi syvälle siniseen hiljaisuuteen. Mutta samassa näin tumman hahmon sukeltavan viereeni, ja Gordon tarttui minuun ja veti turvallisesti ylös pintaan.

Hän tietää, että inhoan veden alle joutumista, mutta aavistan hänen myös tietävän, miten inhoan Fergietä ─ enkä oikein itse tiedä, mitä ajattelisin siitä, että hän tahtoi pelastaa minut tämän seurasta, vaikka tietyllä tavallahan Fergie on parasta, mitä hänelle saattoi tapahtua, jos nyt suoraan puhutaan.

Joka tapauksessa me pysyttelimme sen jälkeen vedessä, uimme ja sukelsimme, tai Gordon sukelsi aina välillä. Näin Axelin tulevan Fergien luo aallonmurtajalle, puhuvan jotakin ja varjostavan kädellä silmiään nähdäkseen järvelle. Minä en ollut häntä huomaavinaankaan, ja vihdoin hän ymmärsi viedä Fergien muualle ─ viime tingassa, sillä aloin palella aika kovasti.

-Pysy heistä erossa, sanoi Gordon yhtäkkiä, kun olimme rannalla kuivaamassa itseämme.

-Kenestä? minä kysyin.

-Äh, sanoi Gordon. -Kyllä minä pidän sinusta huolta.

-Minä pidän itse huolen itsestäni, sanoin tiukasti.”

Heinäkuun 29. päivänä
”Alan jännittää pääsykoetta tosissani. Olen ajatellut sitä niin pitkään, että se on muuttunut aivan kuin joksikin kaukaiseksi, tavoittamattomaksi unelmaksi. Ja nyt se on edessä ensi viikolla!

Tämän takia olen nukkunut huonosti jo muutamana yönä, ja tänään havahduin hereille, kun kuulin Archien lähtevän aamunkoitteessa huoneestaan ─ vaikka ovi narahtaa tuskin huomattavasti, niin ettei Stuartkaan koskaan herää siihen. Maattuani vähän aikaa toivomassa vielä unta annoin periksi, pukeuduin niin hiljaa kuin osasin ja hiivin alakertaan.

Teevesi kiehui, mutta hellanluukku oli auki ja Archie kyykkysillään sen edessä. Ensin ihmettelin, minkä kumman takia hän laittoi pesään sytykkeitä, vaikka tuli jo paloi kovemmin kuin olisi tarvekaan.

Sitten minä tajusin, mitä hän oikein hellanpesään syötti.

Archie kuuli minun tulevan ja vilkaisi olkapäänsä yli.

-Toivottavasti sinä olet nyt tyytyväinen, hän sanoi hiljaa.

Näin, miten se valokuva, jossa olivat sekä Fanny että Archie, käpristyi ja mustui liekeissä ja muuttui hitaasti tuhkaksi. Se oli viimeinen kuva. Albumi Archien käsissä oli tyhjä. Hän katsoi sitä hetken, kuin olisi jättänyt sille hyvästejä, ja sitten hän repäisi sidoksen rikki ja syötti kartonkisivutkin tuleen.

-Entä negatiivit? minä kysyin.

-Ne menivät ensin. Archie nyökkäsi hellaan päin. -En minä ole sellainen mies, joka jättää takaportin auki. Kaikki tai ei mitään.

-Sinä teet oikein, minä sopersin, vaikka sydämeeni koski hänen puolestaan. -Archie, nyt sinä voit aloittaa alusta!

Archie naurahti, työnsi hellanluukun kiinni hiilihangolla ja nousi seisomaan.

-Sinä olet merkillinen tyttö, hän sanoi ja katsoi minuun. -Ja minä tiedän, että olet oikeassa. Ei liikeasioissakaan kukaan järkevä mies tao päätään seinään, jos kauppoja ei synny, vaan etsii uusia vaihtoehtoja.

Minusta ei ole kauhean romanttista, että hän vertaa sydämenasioitaan liiketoimintaan. Mutta ehkä hän ajattelee Maisieta.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti