sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

48. Matalapainetta

 
Kaatosade jatkui koko illan. Archie palasi kotiin vasta ennen illallista ja juoksi autolta sisälle suojellen öljykangastakkinsa sisällä kameraa. Hän meni suoraan pimiöön ja pysyi siellä illalliseen asti. Ruokapöydässä hän söi nopeasti ja oli valmis ennen kaikkia muita.

-Et kai sinä ole menossa mihinkään? äiti kysyi.

-Olen, Archie sanoi lyhyesti ja joi lasinsa tyhjäksi. -Kiitos ruoasta.

-Tuossa säässä! Saisit ajaa Coran kotiin.

-En minä jouda. Archie kaivoi autonavaimet taskustaan ja heitti ne veljensä lautasen viereen. -Vieköön Donald, jos tahtoo, mutta katsokin, ettet kolaroi.

Hän nousi ja katosi yläkertaan, ja pöytään laskeutui syvä hiljaisuus.

-Nyt on parempi, ettei kukaan lähde mihinkään, isä lopulta ilmoitti. -Soitatko sinä Williamsonille, Sappho? Jos sielläpäin ei sada näin kovasti, joku lapsista juoksee kyllä viemään viestin MacRobille. Ja jos sataakin, niin Coran kotona ymmärretään, että hän on meillä yötä.

-Kenenköhän kanssa Archie tänään menee ulos? Moira pohdiskeli. -Sen tytön täytyy olla kyllä häneen eri hulluna, jos lähtee johonkin tässä säässä!

-Moira, sanoi äiti varoittavasti.

-Ehkä sinun olisi paras pitää listaa, Evan irvisti. -Voisit kirjoittaa ylös kaikkien kaupungin naimaikäisten tyttöjen nimet ja vetää yli niitä sitä mukaa kuin Archie käyttää heitä ulkona!

-Hyvä ajatus! Moira huudahti innoissaan. -Annatko sinä minulle paperia, isä?

-Evan, älä kiusaa häntä, ei hän käsitä, Faith sanoi moittivasti.

-Kyllä minä käsitän! Minä satuin kuulemaan, kun…

-Moira, sanoi nyt isä varoittavasti.

Stuart laski ruokailuvälineensä lautaselle.

-Täytyy sanoa, etten minä olisi koskaan uskonut tai ainakaan toivonut, että Arch seuraa minun jalanjälkiäni, hän myönsi. -En ole suorastaan ylpeä entisistä sankariteoistani.

-Minä satuin kuulemaan, kun rouva Paton sanoi, että Archiesta on tullut hamesankari, pisti Moira väliin.

-Moira! isä sanoi uudestaan, ja nyt Moira vaikeni vähän säikähtäneen näköisenä. -Antakaa Archien olla rauhassa. Joko sinä hait junalipun, Stu?

-Haen huomenna. Toivottavasti ylihuomisen aamujuna ei ole täysi.

-Pitääkö sinun jo lähteä? äiti kysyi pahoillaan. -Olisit tarvinnut vielä lomaa! Sinä olet aivan liian laiha ja kalpea edelleen.

-Pitää, Stuart sanoi lyhyesti. -Minulla on pari aika lupaavaa soitto-oppilasta, enkä voi jättää heitä viikkokausiksi yksinäisen harjoittelun varaan, jos haluan, että heistä tulee jotakin.

Grace katsoi ihaillen veljeensä. Että Prinssi ajatteli nykyisin noin ─ ei omaa mukavuuttaan, vaan sitä, miten voisi parhaiten tukea oppilaitaan!

-Sitä paitsi minun pitää etsiä heitä varten varalle uusi opettaja, sillä olen vähän toiveikas erään konserttisarjan suhteen, Stuart jatkoi. -Jos saan sen läpi, se olisi suuri askel takaisin entistä mainettani kohti. En minä aio lopun elämääni soitto-opettajana toimia, jos vain suinkin…

Hän katsoi käsiään, ja Gracen sydäntä kouraisi. Voi, kunpa Stuart saisi konserttisarjansa! Kunpa hän saisi palautettua soittajan maineensa!

Mutta sitten Stuart vilkaisi äitiin ja sanoi vähän arastellen:

-Minä en tiedä, koska… koska tulen taas käymään. Tarkoitan, että jos saan ne konsertit, voin päästä joulun aikaan kiertueelle. Ja se tarkoittaa…

-Etkö sinä tulisi jouluna kotiin! huusi Faith kauhuissaan. -Silloin on äidin ja isän hopeahääpäiväkin!

-Minä tiedän. Minä tiedän. Stuart näytti vaivautuneelta. -Mutta olen ollut vuoden niin sanotusti poissa näyttämöltä, eikä minulla ole varaa hukata enää yhtään tilaisuutta.

-Tietysti sinä teet niin kuin viisaaksi näet, äiti sanoi lempeästi, vaikka hänen äänensä vähän värähti. -Älä välitä meistä. Minä taidan mennä nyt soittamaan.

Hän nousi ja meni takahuoneeseen, vaikka äiti ei koskaan noussut ruokapöydästä toisten vielä syödessä. Stuart näytti syylliseltä, ja Grace arvasi, että äiti tekisi takahuoneessa muutakin kuin soittaisi Williamsonin tilalle ja pyytäisi viemään MacRobeille tiedon siitä, että Cora jäisi Koivurantaan yöksi.

Samassa Archie tuli alakertaan ja meni kylpyhuoneeseen. Veden kohinasta he arvasivat, että hän järjesti hiuslaineensa ojennukseen.

-Archie on eri hoopo, mutisi Walter. -Kuka nyt tahtoisi viettää iltansa jonkun friidun kanssa!

-Älä käytä katukieltä, Walter, Faith napautti niin äidin äänellä, että se oli melkein pelottavaa.

-Kiitos ruoasta, sanoi isä. -Minä taidan mennä katsomaan… kuitteja.

Hän nousi ja katosi myös takahuoneeseen, ja he arvasivat, että hän meni todellisuudessa lohduttamaan äitiä.

Faith katsoi murhaavasti vanhimpaan veljeensä.

-Toivottavasti olet nyt tyytyväinen, hän sinkautti.

-Eikö ollut kuitenkin parempi varoittaa nyt kuin viikkoa ennen joulun! Stuart puuskahti. -Ja minä yritän ─ mutta jos ei onnistu, niin ei! Kiitos ruoasta, minä menen Fannyn luo.

Ja hän nousi, sieppasi eteisen naulakosta öljykangastakin ja katosi sateeseen.

-Tämä ei ainakaan ollut minun syytäni! Moira piipitti.

-Äh, sanoi Evan, -olisit joskus hiljaa.

-Minä autan tiskeissä, Grace sanoi nopeasti Coralle, joka näytti kiusaantuneelta.

Archie tuli kylpyhuoneesta.

-Kenen kanssa sinä menet! Moira huusi.

-Se ei kuulu sinuun, Archie ilmoitti, otti päällysvaatteensa ja sateenvarjon ja katosi hänkin ulos sateeseen.

-He ovat hulluja kaikki, mutisi Faith.

-Hmh, sanoi Donald. -Oliko niin, ettet sinä tapaa Dugaldia tänään?

-Se on aivan eri asia! Faith puisteli kultaisia kiharoitaan. -Sinä tietysti olet taas kotona. Näetkö sinä Millyä enää ollenkaan?

-Se ei kuulu sinuun. Donald nousi pöydästä niin rajusti, että tuoli oli vähällä kaatua, ja harppoi yläkertaan.

-Matalapainetta, mutisi Grace. -Jos sinä aiot tänään johonkin, Faye, voisit sitä ennen olla vähän hyödyksi ja koota lautaset.

Vähitellen loputkin sisarukset hajaantuivat kuka minnekin. Grace jäi lupauksensa mukaisesti auttamaan Coraa tiskeissä, vaikka pelkäsikin, että tämä kysyisi Axelista. Toisaalta Cora osasi joskus olla aivan tavattoman hienotunteinen, ja tänä iltana hän vaikutti muutenkin vaisulta. Jos Grace siis oli toivonut kouluaikojen yökyläilyä muistellen hauskaa iltaa ystävättären seurassa, hän joutui pettymään, sillä Cora vetäytyi aikaisin levolle päänsärkyä syyttäen.

Seuraavana iltana Koivurannassa oli taas vieraita, kun sukulaiset ja ystävät tulivat hyvästelemään Stuartia. Kukaan ei sanonut ääneen sitä, ettei Prinssi ehkä tulisi jouluna kotiin, mutta Fanny seurasi sulhastaan katseellaan, kuin olisi koettanut epätoivoisesti painaa mieleensä tämän olemuksen jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Gracen sydämeen koski, kun hän ajatteli, miten Fannyn pitäisi ehkä jaksaa taas kokonainen talvi tapaamatta Stuartia, pelkkien kirjeiden varassa. Hän ei voisi edes soittaa tälle puhelimella!

-Tuletko sinä käymään joskus muulloin, ellet jouluna, Grace kysyi veljeltään, kun he yhden hetken olivat kahdestaan keittiössä.

-Katsotaan nyt, Stuart vastasi epämääräisesti. -Minä koetan saada Fannyn käymään Dundeessa.

-Eivät kai Alice-täti ja Fergus-setä laske häntä!

-Hyvä tavaton, me olemme olleet kohta vuoden kihloissa. Eivät he voi kohdella häntä enää kuin pikkulasta. Stuart rypisti kulmiaan.

-Mikset sinä tahdo tulla kotiin? Grace tajusi äkkiä, että jos Stuart olisi tahtonut, tämä olisi voinut järjestää asian.

-Äh, sanoi Stuart, -älä nyt dramatisoi, Prinsessa.

Grace ei sanonut enää mitään. Mutta hän mietti, mitä Stuart mahtoi oikein ajatella. Tällä lomalla veli ei ollut kuitenkaan riidellyt kertaakaan isän kanssa, eikä edes Archien, ja Alice-täti ja Fergus-setäkin suhtautuivat häneen jos eivät sydämellisesti, niin ainakin alistuneen hyväksyvästi. Muuta he eivät oikein voineet sen jälkeen, kun Stuart oli pelastanut Fannyn hengen.

Mielessään Grace toivoi, että Stu olisi antanut levittää sitä tarinaa kaupungilla vastapainoksi kaikille muille tarinoille, joihin hän oli vuosien mittaan antanut aihetta. Mutta Prinssi oli ehdottomasti kieltänyt puhumasta koko asiasta enempää kuin oli välttämätöntä, sillä hän ei tahtonut kuulemma olla mikään ”sattumasankari”. Hän oli jopa torjunut ehdottomasti kaikki palomestari Coburnin vihjaukset hengenpelastusmitalista.

Ellei Prinssi olisi ollut niin ylpeä, olisiko hän viihtynyt kotona paremmin?

Kiertäessään lautasensa kanssa eteisen kautta, koska Keith-setä ja isä olivat jääneet olohuoneen ovelle puhumaan tukkien koko kulkureitin, Grace näki Archien ottavan lakkinsa naulakosta.

-Minne sinä menet? hän kysyi hämmästyneenä.

-Ulos, veli vastasi lyhyesti.

-Oletko sinä hullu! Meillä on vieraita.

-Eivät he minun takiani ole tulleet, Archie totesi tyynesti. -Minulla on muuta tekemistä.

-Arch… Grace ojensi kättään kuin olisi aikonut pidätellä veljeään, mutta tämä oli jo mennyt ovesta.

Stuartin lähdettyä Koivuranta tuntui oudon tyhjältä ja hiljaiselta, vaikka veli oli ollut kotona vain muutaman viikon. Kukaan ei koskenut pianoon, ei edes isä, eikä Fanny enää tullut yhtä luontevasti käymään, vaan Faith otti taas tavakseen pujahtaa käsitöineen naapuriin.

Kun päivät kuluivat, Grace alkoi olla yhä hermostuneempi. Äidin syntymäpäivään asti hän sai hillittyä itsensä, sillä eihän sitä voinut aivan vielä kutsua suorastaan kuun puoliväliksi. Mutta sen mentyä hän juoksi aina postin tullessa myymälän puolelle kyselemään, oliko hänelle mitään, ja palasi joka kerta yhtä pettyneenä, kun ei ollut.

-Tietysti sinä pääset sisään, Cora vakuutti. -Kenet ne sitten sinne ottavat, ellei sinua!

Grace huokasi. Hän ei uskaltanut enää olla asiasta ollenkaan yhtä varma. Mutta hän koetti rauhoittaa itseään tekemällä mitä arkisimpia asioita aikansa kuluksi. Tosin oli vähän kiusallista lähteä kaupungille, sillä mikäli hän tapasi Axelin, tämä väisti ─ ei nyt suorastaan kääntänyt selkäänsä, mutta lähestulkoon. Grace vain odotti, milloin Jane ja Maisie ja Beth havahtuisivat asiain tilaan ja hän saisi alkaa vastata kiusallisiin kysymyksiin. Gordon sentään ei kysynyt mitään, sillä tätä ei tuntunut ollenkaan haittaavan Axelin poissaolo.

Näinä päivinä Archie puolestaan tuntui kulkevan onnellisten tähtien alla. Joka päivä valokuvaamon työpöydällä oli edellistä paksumpi nippu kuvia kuoritettavaksi, niin että Grace alkoi ottaa tavakseen istua aamupäivisin tekemässä tätä työtä isän avuksi ─ jolloin hän samalla saattoi vahtia aamupostia. Useina iltoina Archie myös täydensi kuorma-autossa olevaa kirjakauppatavaroiden varastoa, kun oli saanut tavaraa myydyksi. Hän oli suunnitellut itselleen useamman reitin, joita ajoi säännöllisesti niin, ettei käynyt samassa paikassa liian usein, ja toistaiseksi kauppa tuntui käyvän. Kun hän toi suuren koulukirjatilauksen eräästä kaukaisesta maalaiskansakoulusta, isä muuttui melkein yhtä vaisuksi kuin sinä iltana, jolloin Archie oli ensimmäisen kerran ehdottanut auton hankkimista.

Lisäksi kirjakauppa ei ollut ainoa, jolle Archie suoritti ajoa. Herra Albany, hotellin omistaja, oli törmännyt häneen eräänä aamuna asemalla ja kysynyt, mitä maksaisi, jos Archie toisi aamuisin myös hotellin tavarat autolla perille ja suorittaisi joitakin kuljetuksia muutenkin. Tähän asti herra Albany oli maksanut suuremmista kuljetuksesta Malcolm Armstrongille, mutta halusi kuulemma ”tukea tervettä kilpailua”.

-Ja sitä minä hänelle annoin, Archie sanoi rauhallisesti kertoessaan tästä kohtaamisesta samana iltana heidän asettuessaan illallispöytään. -Tiedän, mitä Malcolm Armstrong pyytää, ja tein strategisesti matalamman tarjouksen. Menen huomenna allekirjoittamaan sopimuksen.

-Mistä sinä voit tietää, mitä Malcolm pyytää? puuskahti isä. -Eihän hän koskaan kerro tuollaisia liikesalaisuuksia kenellekään!

-Toki kertoo ─ perhepiirissä. Archie kauhoi hyvää paksua lihakastiketta perunoidensa päälle. -En minä vain kuusta ja tähdistä höperehtinyt, kun vein Maisien taannoin ulos.

-Archie! puuskahti Faith. -Sinä olet ─ sinä olet puhdasverinen roisto!

-Minä olin aivan varma siitä, ettei hän käsitä mitään isänsä liikeasioista, mutta hän tietää yllättävän paljon, Archie jatkoi edelleen kylmän rauhallisesti. -Ja ilmeisesti minä puhuin kylliksi kuusta ja tähdistä, jotta sain hänet aika tavalla suulaaksi.

-Poika, sanoi isä tiukasti, -sinä et toiminut oikein. Ja jos Malcolmille selviää, että olet hyödyntänyt sisäpiiritietoa…

-Mistä se hänelle selviäisi? Maisie tuskin osaa yhdistellä asioita niin pitkälle.

Grace katsoi moittivasti veljeensä. Että Archie ilkeni ─ ja vielä ylvästeli asialla! Tuossa tämä nyt kaikessa rauhassa otti kastikkeisen perunanpalan haarukkaansa ja söi, aivan kuin maailmassa ei olisi…

Mutta samassa hetkessä Archie sylki perunan suustaan, sieppasi lasinsa ja joi sen tyhjäksi yhdellä siemauksella.

-Mitä hiivattia! hän puuskahti.

-Sinä kirosit! huusi Walter riemuissaan. -Isä vie sinun kuukausirahasi!

-Ei Archie saa kuukausirahaa, hölmö, Moira huomautti.

-Mitä tämä sotku on! Archie tuijotti lautastaan. -Eihän tätä söisi sikakaan!

-Miten sinä oikein puhut. Äiti katsoi häneen moittivasti. -Se on hyvää ja kallista palapaistia, jonka minä ostatin Coralla varta vasten saadakseni teidät kaikki paremmalle mielelle. Ja nyt sinä käyttäydyt kuin mikäkin sivistymätön…

Cora hengähti kauhistuneena ja kiirehti maistamaan omaa annostaan. Sitten hän parahti:

-Älkää syökö! Voi, älkää syökö! Siinä on liikaa suolaa!

Aivan kuin heitä olisi käsketty, kaikki maistoivat lihakastiketta ─ äiti ja Faith ja Grace varovasti, Walter ja Evan reippaammin. ”Liikaa suolaa” oli melko vähättelevästi ilmaistu.

-Oletko sinä kaatanut tähän koko salkkarillisen? kysyi Faith inhoten. -Tämä on kaameaa!

Äiti nousi ja kokosi heidän lautasensa tiskipöydän reunalle.

-Cora, ole hyvä ja keitä kananmunia, hän sanoi. -Perunaa on onneksi toiseen kierrokseen. Tätä ei todella voi syödä.

Hänen kaapiessaan lautasten sisältöjä laskiämpäriin Emma Wood tuli kiinnostuneena lähemmäksi, mutta se vain haistoi ruokaa ja perääntyi pahasti mouraisten. Cora käytännöllisesti katsoen itki nähdessään, miten kallis lihakastike joutui jätteiden joukkoon.

-Anteeksi, hän sopersi. -Sen piti kypsyä niin kauan ─ minä en enää muistanut, olinko laittanut suolaa ─ minä yleensä aina maistan, mutta nyt unohdin…

-Kehen sinä olet rakastunut? Moira kysyi loistavin silmin. -Isoäiti sanoo, että kun on rakastunut, laittaa liikaa suolaa ruokaan!

-Moira, ole vaiti, isä sanoi tiukasti. Vaikka hän antoikin lasten yleensä soittaa suutaan melko vapaasti ruokapöydässä, hän huolehti aina siitä, ettei Coraa härnättäisi. -Mihin sinä menet, Archie?

-Minä en jouda jäädä odottamaan uutta annosta, sanoi Archie ja nousi. -Minulla on menoa.

***

http://bettynjoulu.blogspot.fi/2017/03/uusi-tarina-betty-tapaamisen-kunniaksi.html

Tänään Bettyn erikoiset -blogissa aletaan valmistautua 
Betty-viikkojen spesiaalitarinaan 
julkaisemalla sen henkilöluettelo ja sanasto 
(linkit alkavat toimia klo 20, jolloin tekstit ilmestyvät).

Huomisesta alkaen joka päivä ilmestyy tämän normaalin Grace-luvun lisäksi 
Bettyn erikoiset -blogissa klo 20 yksi jakso Miten valitsette -tarinasta.
Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti