maanantai 3. huhtikuuta 2017

49. Kuu ja tähdet

 
Sinä iltana Grace valvoi niin kauan, että kuuli vierashuoneen oven narahtavan. Sitten hän nousi varoen herättämästä Moiraa ja Faithia ja hiipi tyttöjen huoneesta.

-Mmh, äännähti Archie, kun Grace koputti hiljaa oveen ja pujahti sitten sisään. -Gracie, miksi sinä olet vielä jalkeilla? Kello on paljon.

-Minä odotin sinua, Grace sanoi, seisahtui ja risti kätensä yöpaidan helmaan.

-En oikein tiedä, onko parempi kun sinä odotat, eikä äiti, Archie irvisti. -Minä luulin olevani täysi-ikäinen.

-Niin minäkin luulin! Grace tokaisi.

Nyt Archie näytti kiinnostuvan ja ryhdistäytyi tuolissaan, johon oli veltosti heittäytynyt. Hän oli paitahihasillaan ja oli jo ehtinyt pudottaa housunkannattimet alas olkapäiltä, löyhdyttää solmionsa ja pörröttää tukkansa, ja Grace ajatteli paheksuen, että veli oli aivan kuin riisunut yltään hurmaavan kosijan naamion ja muuttunut omaksi itsekseen ─ siksi vähemmän hurmaavaksi Archieksi, jonka hän valitettavan hyvin muisti.

-Ah, moraalisaarna! Sitä minä juuri kaipasinkin. Anna paukkua, niin pääsemme molemmat nukkumaan.

Grace nykäisi niskaansa.

-Miten sinä ilkeät, hän sanoi. -Senkö tähden sinä veit Maisien ulos, että sait urkittua häneltä asioita Malcolm-sedän kaupasta?

Tyttöön aivan koski ajatella asiaa. Kaikesta huolimatta Maisie oli hänen ystävänsä, ja sattuipa vielä niin, että he olivat tavanneet Archien ja Maisien ulkonakäyntiä seuranneena päivänä. Bobby-tädin kahvilan perimmäisessä nurkkapöydässä Maisie oli uskoutunut hänelle niin loistavin silmin ja punertavin poskin, että Archien ”höperehtiminen kuusta ja tähdistä” oli selvästi uponnut otolliseen maaperään. Vaikka Grace olikin sitä mieltä, että Maisielle oli terveellistä saada toisinaan pieni näpäytys, hän muisti liian hyvin omat tuntemuksensa kuluvalta keväältä ja kesältä voidakseen katsella sivusta, kun Archie särki Maisien sydämen.

-Entä sitten, Archie sanoi ja alkoi avata toisen kenkänsä nauhoja. -Vapaaehtoisesti hän minulle sen kaiken kertoi.

-Hän luotti sinuun!

-Se on hänen virheensä. Archie veti kengän jalastaan ja laski sen tuolin viereen. -Oppiipa pitämään suunsa joskus kiinni.

-Archibald!

-Sinä alat todella kuulostaa pahasti äidiltä. Archie avasi toiset kengännauhat. Hän koetti selvästi vihjata, että Gracen oli aika poistua. -Oliko sinulla muuta?

-Jollet sinä ─ jollet sinä heti peruuta sitä tarjoustasi herra Albanylle, minä… Grace haki epätoivoisesti sopivaa kiristyskeinoa. -Minä kirjoitan Stuartille, että sinä haikailet yhä Fannyn perään!

-Oho! Archie katsoi häneen melkein ihailevasti. -Onpa sinussa ruutia, pikkuinen. Italiassako sinä opit moisia maffian temppuja?

Hänen äänensä oli ivallinen, mutta Grace ei antanut lannistaa itseään.

-Archie, hän sanoi rukoilevasti. -Et sinä oikeasti ole tuollainen, ethän!

Veli katsoi sisareensa kenkä kädessään, sitten hän laski senkin maahan.

-Sinä armon lähettiläs, hän mutisi. -Tiedätkö sinä olevasi joskus vähän hupsu?

-Tässä asiassa sinä olet hupsu!

-No hyvä on. Minä sanon aamulla Albanylle, että laskin väärin, ja tarjoan saman mitä Armstrong.

-Ei, Archie!

Archie nauroi, työnsi molemmat kätensä hiuksiinsa ja pörrötti niitä entisestään.

-Olkoon sitten! Minä lasken todellisen hinnan.

-Etkä sinä pudota sitä pennyäkään, vaikka se olisi vähän yli Malcolm-sedän hinnan, ethän?

Archie katsoi taas tyttöön kädet ristittyinä pään taakse.

-Voi Grace, hän sanoi yhtäkkiä hellästi. -Sinä koetat niin kovasti pitää minut kaidalla polulla.

-Minä en tahdo, että sinä joudut vaikeuksiin, Grace sanoi vakavana. -Enkä minä tahdo, että sinä satutat Maisieta. Hän pitää sinusta todella.

-Hm, sanoi Archie. -Oliko Cora kovin pahoillaan? Sanoin aika rumasti hänen tekemästään ruuasta.

-Oletko sinä enemmän huolissasi siitä, mitä Cora ajattelee moitittuasi hänen ruokaansa, kuin siitä, että Maisien sydän särkyy!

-Äh, Maisie aina selviää! Olin vain vähän järkyttynyt. Cora on yleensä hyvä kokki.

-No, mitä sinä arvelet! Cora oli hakenut lihan kaupasta, se maksoi luultavasti saman verran kuin mitä MacRobeilla on laittaa kaikkiin aterioihin yhteensä koko viikolla, ja sitten hän pilaa sen niin, että äiti kaapii kaiken laskiämpäriin, kun ei se kelpaa edes Emmalle!

-Tyttöparka, Archie mutisi ja alkoi vetää sukkia jalastaan.

-Archie, mikä sinua oikein vaivaa? Grace kysyi epätoivoisena. -Mitä varten sinä... olet kuin Stuart?

-Miksen minäkin saisi joskus kokeilla, millaista se on?

-Etkö sinä voi puhua mistään vakavasti!

Archie huokasi ja pudotti sukat kenkien päälle.

-Itsepä sinä käskit minun katsoa ympärilleni. Sitähän minä teen.

-Mutta en noin!

-Miten sitten? Jos kerran olen Fort Williamin tyttöjen mielestä niin voittamaton saalis, minä valitsen parhaat päältä. Olen päättänyt, että jos yksikin näistä ulkoiluttamistani tyttölapsista on sellainen, jonka tahtoisin tavata toistamiseen, hänet minä otan.

-Niin mutta sinulla on joka ilta eri tyttö!

-Niinpä, sanoi Archie ja kohotti merkitsevästi kulmakarvojaan.

-”Jokainen tyttö uskoi olevansa juuri se, joka kesyttäisi Archie Flemingin — ja jokainen pettyi”, Grace mutisi.

-Mitä?

-Isoäiti sanoi noin isästä, kun kertoi tämän nuoruudesta. Archie, et sinä voi valita elämänkumppania kuin… kuin… Grace vilkaisi ympärilleen sopivaa vertausta hakien. -Kuin sukkaparia! Ei kaikesta voi käydä kauppaa!

Archie istui hetken hiljaa kyynärpäitä polviinsa nojaten ja tuijotti käsiään, kuin olisi keskustellut niiden kanssa. Sitten hän nosti päätään ja katsoi taas Graceen sinisillä silmillään.

-Sinä osaat hämmästyttävällä tavalla pitää suusi, joten sinulle uskallan kertoa, että olen jo tavannut hänet.

-Sen tytönkö?

-Niin.

-Kuka… Grace tunsi polviensa alkavan vapista. Jos se olisi Maisie, hän kestäisi ─ jos se olisi Ethel MacLean, hän kestäisi hyvinkin ─ kunhan se vain ei olisi Claire Buchanan!

-Hän on suloinen tyttö, hyvällä tavalla vanhanaikainen tyttö, säyseä, palvelualtis, näppärä, reipas. Hän ei koskaan valita mistään, vaan tahtoo auttaa muita.

Grace huokasi helpotuksesta. Archie ei taatusti puhunut Claire Buchananista.

-Minä tapaan hänet joka päivä, ja aina hän ilahduttaa minua pelkällä olemassaolollaan.

-Joka päivä? toisti Grace parka, joka epätoivoisesti koetti miettiä, kenet Archie saattaisi ajomatkoillaan tai myymälässä tavata joka päivä. Sitten eräs pieni ajatus syttyi tytön päässä, ja hänen silmänsä laajentuivat. -Tarkoitatko sinä…

Veli ei sanonut mitään, katsoi vain yhä häneen hiukan räpytellen, ja Grace näki, että tämän posket alkoivat punertaa.

-Cora? Grace sopersi. Ja hän työnsi päättäväisesti pois mielestään kaikki muistot rouva Munron inhottavan juoruilevasta äänestä. -Voi Arch!

-Puhuuko hän minusta koskaan? Archie kysyi ja tarkasteli yhtäkkiä kiinnostuneena paljaita jalkojaan, kuin olisi vasta havainnut omistavansa kymmenen varvasta.

Nyt Gracen oli pakko istuutua oven vieressä olevalle jakkaralle. Hänen sydämensä pamppaili yhtä lujasti kuin jos joku ─ jonka nimeä hän ei tahtonut tarkemmin määritellä ─ olisi tunnustanut tunteensa häntä itseään kohtaan.

-Tietysti, toisinaan ─ miten auttavainen ja ystävällinen sinä olet hänelle!

-Auttavainen ja ystävällinen, naurahti Archie ja nosti katseensa jonnekin katonrajaan. -Epäilen, juoksevatko Fort Williamin tytöt minun perässäni sen tähden, että olisin auttavainen ja ystävällinen!

Grace henkäisi.

-Voi Archie, mitä varten ─ et sinä voita hänen kiintymystään juoksemalla itse muiden tyttöjen perässä!

-En minä sitä yritäkään. Olen yrittänyt unohtaa hänet. Hänetkin! Mitä varten minä rakastun aina mahdottomiin tyttöihin?

-Millä tavalla mahdottomiin, Grace puuskahti moittien. -Tarkoitan, että Fanny oli tietysti… mutta Coralla ei ole mitään salaisia ihastuksia, joista hän ei hellittäisi!

-Älä heittäydy tyhmäksi. Käsitäthän sinä, että isä saisi halvauksen ja äiti sydänkohtauksen.

-Mitä varten muka! Cora on minun koulutoverini, ja he pitävät hänestä kauheasti!

-Hän on myös meidän palvelustyttömme.

-Eivät äiti ja isä välitä sellaisesta!

-Eivätkö? kysyi Archie, ja äkkiä Grace muisti, miten isä oli noussut ylös sohvalta ja äiti painanut kädellä sydäntään, kun nämä olivat luulleet Archien aikovan puhua Corasta, vaikka tämä olikin halunnut keskustella auton ostamisesta. -Myönnän, että he ovat monessa asiassa keskimääräistä avarakatseisempia. Mutta niin avarakatseisia heistä ei tulekaan, että he hyväksyisivät Coraa ja ennen kaikkea hänen ryypiskelevää ja tappelunhaluista isäänsä kaikkine sotkuineen tähän perheeseen. Ajattelepa, Grace, mitä isä sanoisi, kun Ian MacRob alkaisi pyytää pikku vippejä elämiseensä, tai jos hän tulisi toistekin myymälään siinä kunnossa kuin… Äh, antaa olla.

-Minä tiedän siitä, Grace huomautti, -Cora kertoi. Mutta ethän sinä voi ajatella hänen isäänsä! Sinun pitää ajatella Coraa!

-Minä olen ajatellut häntä jo pitkään kaikilla mahdollisilla tavoilla, Archie sanoi hiljaa. -Ja tiedän, että minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Etsin jonkun, joka auttaa minua edes osittain unohtamaan hänet. Tai puhun hänelle ja olen valmis kantamaan kaikki seuraukset.

-Pitkään? Mutta mitä varten sitten…

Grace vilkaisi vaistomaisesti vuodetta, ja Archie naurahti.

-Minä pidin Fannyn kuvia amulettina. Ajattelin, että niin kauan kuin säilytän niitä, en haksahda toistamiseen yhtä pahasti. Mutta sinä käskit minun polttaa ne. Joten tässä nyt ollaan.

-Minä luulin, että sinä ajattelit vieläkin Fannya, etkä ketään muuta! Grace sanoi melkein loukkaantuneena, kun veli oli antanut hänen saarnata itselleen aivan turhasta.

-Ja minä annoin sinun luulla niin. En todellakaan edes harkinnut tunnustavani… Archie puri huultaan. -En minä tiedä, koska se tapahtui. Ehkä joskus talvella. Silloin minä tajusin sen, kun äiti ja isä olivat Berliinissä, me olimme keskenämme, ja… Äh, sinä naurat nyt.

-Miksi minä nauraisin!

-Faye on laiskamato, hän nukkui aamuisin pitkään, kun äiti ei ollut herättämässä, eikä viitsinyt juuri nähdä vaivaa taloudenhoidossa, kun Cora kerran oli talossa. Aikaisin aamulla vain Cora ja minä olimme hereillä, hän valmisteli aamiaista ja minä laitoin myymälää kuntoon, ja aina joskus ehdin istua hetken keittiön pöydän ääressä ja puhella hänen kanssaan, ennen kuin lapset heräsivät. Ja minä huomasin ajattelevani, miten ihmeellistä olisi, jos tämä olisi… meidän kotimme. Ja miten ihanaa olisi, jos hän olisi… minun vaimoni.

Archie vaikeni ja peitti yhtäkkiä kasvot käsiinsä, kuin olisi paljastanut jotakin sellaista, mistä ei ollut todellakaan koskaan elämässään aikonut hiiskua kenellekään.

Grace tunsi, miten kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin, ja miten hänen sisällään oli jotakin valtavan lämmintä. Hän oli tiennyt, ettei Archie ollut niin kovaksikeitetty kuin mitä yritti esittää ─ mutta että tämä saattoi unelmoida tuolla tavalla!

-Oletko sinä sanonut hänelle mitään? Grace melkein kuiskasi.

-En tietystikään. En ole tohtinut.

-Minä ajattelin ─ kun olet niin usein vienyt hänet kotiin…

-No, moottoripyörän kyydissä ei keskustella käytännöllisesti katsoen mistään. Ja nyt auton hytissäkin me olemme puhuneet säästä ja vuodentulosta ja kaikesta muusta paitsi kuusta ja tähdistä.

-Voi Arch ─ taannoinkin sinä kieltäydyit viemästä häntä kotiin!

-Kuten sanottu, olen yrittänyt unohtaa hänet. Se, miten Fannyn kanssa kävi ─ vaikka minä en ajattele häntä enää sillä tavalla, ei siitä ole niin helppo päästä yli.

-Mutta ei Cora ole yhtään sellainen!

-Siltikin. Jos hän torjuisi minut, selviäisinkö siitä? Tai entä, ellei hän torjuisi minua?

-Tietenkään hän ei torjuisi sinua!

-Senkö tähden, ettei tohtisi? Senkö tähden, että hän on meillä palveluksessa ja pelkäisi paikkansa puolesta, ellei olisi minulle mieliksi?

-Archie! Grace puuskahti. -Ei kukaan ihminen ajattele noin monimutkaisesti!

-Etkö sinä todellakaan käsitä? En minä tahdo painostaa häntä mihinkään!

-Lopeta, sanoi Grace tiukasti. -Minä en ole koskaan uskonut siihen typerään vanhaan sanontaan, että ihminen on rakastunut, kun laittaa liikaa suolaa ruokaan. Mutta Cora on ollut aika hiljainen ─ aina siitä pitäen, kun sinä aloitit… testauksesi kaupungin tyttöjen parissa.

-No, entäpä, jos hän pitää minusta? Miten minä esittelen äidille ja isälle heidän miniänsä? Kun ottaa huomioon, miten tohtorilassa suhtauduttiin Stuartiin, joka sentään on samasta yhteiskuntaluokasta!

-Äiti ja isä eivät ole sellaisia kuin Alice-täti ja Fergus-setä! Grace huudahti suuttuneena. -He pitävät kaikista ihmisistä, ja toivovat aina kaikille pelkkää hyvää! Äiti on sanonut minulle, että jos minä menen naimisiin, mies voi olla kuka tai mistä yhteiskuntaluokasta tahansa, kunhan hän vain on minulle hyvä!

Archie huokasi, nojasi päätään tuolin selkänojaan ja sulki silmänsä.

-Jos kauppaa ei olisi, tai jos Stuart olisi jäänyt kotiin… Mutta äiti ja isä luottavat minuun liikaa. He ovat laittaneet minuun liikaa toiveita. Minä en voi pettää heitä.

-Archie, he toivovat vain sinun parastasi!

-Ja hän on niin kauhean nuori ─ melkein lapsi vielä.

-Ai niin, Grace tokaisi pisteliäästi, -sinähän et viihdy lastenkamarissa! Cora on minun ikäiseni, itse asiassa puoli vuotta vanhempi, kun hän on syntynyt keväällä.

-Minusta sinun sopisi leikkiä vielä nukeilla, Archie mutisi. -Mitä sinä sanoitkaan ─ ettei hänellä ole ketään?

-Ei ole. Grace puisti päätään tarmokkaasti. -Minä kysyin!

Onneksi Archie ilmeisesti oletti hänen kysyneen asiaa muuten vain ystävättärien välisessä luottamuksellisessa keskustelussa, vailla mitään taka-ajatuksia. Grace päätti, ettei suurin surminkaan mainitsisi Archielle rouva Munron juoruilusta, tämä saisi siitä vain lisää vettä myllyynsä Coran ”mahdottomuuden” suhteen.

-Mutta tilannehan ei välttämättä ole pysyvä, Grace jatkoi kierosti. -Cora on kaunistunut kovasti. Ja joskus nopein voittaa, Archibald Fleming.

-Mene maata, sinä nenäkäs pikkutyttö, Archie ärähti yhtäkkiä puoleksi vihaisena, puoleksi huvittuneena. -Ja jos sinä edes harkitset hiiskahtavasi mitään Coralle…

-Minä en kieli. Grace nousi ylväästi, kuin hänen puuvillainen yöpaitansa olisi ollut kuningattaren laahuspuku. -Kunhan ─ kunhan sinä muistat vain tarkentaa tarjoustasi herra Albanylle!

-Painutko siitä… Archie heitti hänen peräänsä toisen kengistään, mutta Grace ehti pujahtaa hihittäen yläaulaan, ja kenkä tömähti sulkeutuneeseen oveen.

***


Tänään klo 20 ilmestyy Bettyn erikoiset -blogissa
ensimmäinen osa spesiaalitarinasta
(linkki tarinaan toimii vasta iltakahdeksalta).
Tarina jatkuu joka ilta klo 20 aina 16.4. asti. 
Tervetuloa mukaan!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti